Murha ei Suomen lain mukaan vanhene rikoksena koskaan. Ei saa vanhetakaan. Hengen riistäminen toiselta ihmiseltä on äärimmäinen rikos. On ehdottomasti oikein, että Bodomin kolmoismurhaa 45 vuoden takaa selvitellään yhä vakavasti.
Poliisi palaa selvittämättömiin henkirikoksiin toistuvasti, ainakin niin kauan kuin surmaaja voi olla elossa. Niin on tehtävä aina, kun uutta tietoa ilmenee tai keksitään uusia ratkaisumenetelmiä. Varsinkin dna-tutkimuksen kehittyminen oli pitkä edistysaskel. Uusin menetelmin uusia tutkimuksia tehneet Bodomin surmien tutkijat uskovat lujasti päätyneensä oikeisiin johtopäätöksiin. He ovat saaneet myös syyttäjät vakuuttuneiksi.
Niinpä Espoossa on menossa Suomen oloissa ainutlaatuinen, koko maailman mitassakin erikoinen oikeudenkäynti. Prosessista tulee pitkä ja raskas. Nyt arvioiden sen tuloksiin jää epävarmuutta.
Jaksaisiko kolme ystäväänsä surmannut henkilö elää tavallista elämää murtumatta 45 vuoden ajan. Jaksaisiko hän vielä kestää kuulustelujen sekä oikeudenkäynnin paineet?
Kysyin muutamassa satunnaisessa ryhmässä, uskotaanko epäillyn Nils Gustafssonin syyllisyyteen. Monet uskovat. Joidenkin mielestä se on mahdollista, mutta ei missään nimessä varmaa. Vähemmistö pitää hänen syyllisyyttään epätodennäköisenä, jopa mahdottomana. Suomalaisten tuntemukset jakautunevat laajemminkin samoin. Mutta oikeutta ei käydä kansanäänestyksin, onneksi.
Syyllisyyden ratkovat tuomioistuinlaitoksessa ammatti-ihmiset, jos siihen pystyvät. Voi olla, että näyttö ei riitä. Jos oikeus arvioi, että syyllisyys on todennäköinen, mutta ei aukottomasti todistettavissa, epäiltyä ei voi tuomita.
Mikä onkaan jatko, jos syyttömyyttään tiukasti vakuuttavaa Gustafssonia ei pystytä osoittamaan surmaajaksi? Silloin kaikkien pitäisi ajatella, että hän on syytön ja suhtautua häneen siitä lähtökohdasta. Mutta eihän niin käy. Epäillyn elämä on sen jälkeen monin tavoin pilalla. Tosin Gustafsson vaikuttaa henkisesti lujatekoiselta, vaikka rankaksi viime aikoja luonnehtiikin. On kai hän silti kokenut vielä rankempia hetkiä. Kolme ystävää surmattiin raa´asti vierestä. Jos tekijä oli joku muu, myös Gustafssonin hengenlähtö oli lähellä.
Kaikkein kiperin kysymys kuuluu, millaiseksi käy hänen perheensä elämä. Onpa lopputulos mikä tahansa, perheen jäseniä ei kukaan saa syyllistää. He ovat tekoon taatusti viattomia. Heille pitää järjestää kriisiapua. Toivottavasti on jo tarjottu.
Bodomin tapahtumat vaikuttivat suomalaisten tuntemuksiin syvemmin kuin arvataankaan. Monet eivät sen jälkeen halunneet telttailla. Eivät ainakaan missään muualla kuin vartioiduilla leirintäalueilla. Useat kokivat jonkun tuntemattoman pahan vaanivan valmiina iskemään uudelleen milloin tahansa.
Kuinka vaikuttanee tuntoihimme, jos todistetaan, että se paha olikin tavalliselta vaikuttava suomalaisnuori, ei satunnaisesti paikalle osunut raivopää. Eikä joku ulkomailta tullut Hans, konnuuden ammattilainen.
Voi käydä niinkin, että teot määritellään lopulta tapoiksi, jolloin ne ovat rikoksina vanhentuneita. Se ei silti ole kovin merkittävää, jos juttu muuten selviää. On samantekevää, joutuuko tekijä vankilaan vai ei. Hän kärsii tuomiota lopun ikänsä lähimmäistensä silmissä. Vankilassa hänellä saattaisi olla jopa helpompaa kuin vapaudessa. Hän olisi syrjässä syyttäviltä katseilta, muurien suojassa.
Tuomareilla on aina suuri vastuu, mutta erityisen valtava tässä prosessissa. Yleinen arvio on, että juttua puidaan myös ylemmissä oikeusistuimissa. Siihen saattaa jäädä kosolti aihetta.
Bodom-oikeudenkäynti on kuitenkin käytävä, niin raskas kuin se onkin. Se viestii, että yhteiskunta odottaa jokaisen surmaajan sovittavan tekonsa.