Vaikka New Yorkin rikostilastot kertovat kaupungin muuttuneen yhä turvallisemmaksi, voisin sanoa, että kaikkihan on suhteellista. Jos tilanne sattuu kohdalle niin tilastot eivät lämmitä.
Menneellä viikolla istuin kirjoittamassa artikkelia aamuseitsemältä työhuoneessani Harlemissa, kun ulkoa kuului kolme terävää pamahdusta.
Ensin yksi ja sitten kaksi pamausta peräjälkeen. Kurkistin ikkunasta, mutta kun liikenne kotikadulla ja kulman takana Lenox Avenuella näytti soljuvan kuten ennenkin, uppouduin taas töihin. Meteliä suurkaupungissa riittää.
Pari tuntia myöhemmin lähtiessäni maitokauppaan koko naapuritalo on eristetty poliisin keltaisin teipein ja minun omassa pienessä kulmapuodissani oli rikospaikkatutkinta meneillään.
Aamun paukkeen syy selvisi. Joku sukulainen oli ampunut toisen kaupan myyjistä kuoliaaksi. Tätä kirjoittaessani en tiedä syytä enkä murhatun alkuperäistä kansallisuutta. Vakioasiakkaana tiesin kuitenkin, että kaupan väki puhui keskenään arabiaa.
Niin tavallisena ammuskelua Harlemissa ilmeisesti edelleen pidetään, ettei tapaus ylittänyt edes uutiskynnystä.