Muovi on ihmisille uusi materiaali. Sitä on käytetty vasta parin sukupolven ajan, joten emme oikein vielä osaa käyttää sitä. Eilisen ihmeaine on nyt näyttänyt meille myös arkisemman puolensa. Halpa, helposti työstettävä ja tehokkaasti käytettävä materiaali ei hajoakaan luonnossa. Aikojen alusta tähän päivään olemme tuottaneet jokaiselle tonnin muovia, joka nyt suurelta osin on jossain kaatopaikalla tai luonnossa. Lisäksi muovin tuotanto vain kiihtyy.
Muovien tuotannon nopea kasvuvaihe alkoi 1970-luvun lopussa, kun Union Carbide kehitti edullisen tavan valmistaa polyeteeniä. Erittäin edullinen ja suorituskykyinen muovi alkoi syrjäyttää perinteisiä materiaaleja esimerkiksi pakkaamisessa ja päivittäistavaroiden valmistuksessa. Kasvu ei hyytynyt edes öljykriiseihin, sillä muovin tuotantoon käytetään myös maakaasun tuotannon sivuvirtoja. Itse asiassa muovi on nyt yhtä edullista kuin se oli parikymmentä vuotta sitten.
Nyt on viimeinen hetki oppia käyttämään muovia oikein. Iso vastuu on tuotteiden suunnittelijoilla: tekevätkö he kertakäyttöisiä vai pitempikestoisia tuotteita. Tämä ei sulje pois kuluttajan velvollisuutta olla roskaamatta. Mikään ihmisen tuottama käytetty materiaali ei kuulu luontoon, vaan järjestettyyn materiaalin kierrätykseen. Niinkään tärkeää ei ole, onko lajittelu tehty täydellisen oikein, vaan että kaikki käytöstä poistettu menee hallitusti eteenpäin joutumatta luontoon.
Keskustelu käy nyt eri materiaalien hyväksyttävyyden ympärillä ja siinä painotetaan hiilijalanjälkeä, vaikka pohjimmiltaan kysymys on kuitenkin ympäristön roskaantumisesta ja ekosysteemien vaarantumisesta. Niiden lopussa olemme myös me ihmiset.
Pakkausmateriaalit ovat muovin suurin käyttökohde ja niissä muovin tehtävä on parantaa herkkien tuotteiden, etenkin elintarvikkeiden, säilyvyyttä. Tuotteiden hävikin pienentäminen on tärkeää ilmastonmuutoksen ehkäisyssä, ja myös siksi emme voi kokonaan luopua muovista.
Mutta voimme tehdä sen paremmaksi, juuri sellaiseksi kuin sen aina piti olla.
Muovista luopuminen ei ole uskottava ratkaisu, vaikka kertakäyttötuotteissa siihen pyritäänkin. Siksi tarvitaankin monta keinoa, joilla yhdessä on merkittävä vaikutus. VTT on esittänyt kolme keinoa muovin ympäristövaikutuksen puolittamiseksi: muuttamalla kulutustottumuksia, ottamalla uusiutuvat materiaalit käyttöön ja yhdistelemällä kierrätysteknologioita.
Luovin ratkaisuista on käytön uudelleen suunnittelu. Onko kertakäyttöisyys aina välttämätöntä, ja voisivatko suuret keskukset tarjota paikallisesti vaihtoehtoisia kulutusmalleja? Esimerkiksi ruuan jakelu voidaan toteuttaa tarkemmin, kun kuluttajien yksilölliset tarpeet tunnetaan ja voidaan ennakoida. Myös kauppojen aukiolon lisääminen lähellä asiakasta vähentää tarvetta täyttää jääkaappi koko viikon tarpeeksi, vaan voidaan syödä enemmän tuotteita tuoreina ja läheltä. Niiden pakkaaminen ei vaadi hyllyajan maksimointia.
Muovin korvaamiseen pystyy hinnan ja määrän puolesta lähinnä kartonki. Suomen kannalta kuitupakkaukset ovat tärkeä mahdollisuus. Kartonki on biopohjainen, kierrätettävä ja biohajoava. Vaikka sen kanssa jouduttaisiinkin käyttämään pieniä määriä muoveja, korvausaste voi olla yli 95 prosenttia, ja teollisesti kuidut ja muovi ovat erotettavissa toisistaan jo nyt olemassa olevissa kierrätysjärjestelmissä. Tulevaisuuden kartonki voi olla muokattavaa tai jopa läpinäkyvää.
Uusin tulokas keskusteluun on muovien kemiallinen kierrätys. Siinä sekalainen muovijäte, jota ei ole voitu suoraan kierrättää, palautetaan rakenneosiinsa. Tyypillisesti muovi saadaan hajotettua lämmöllä avulla kiinteästä juoksevaksi öljyksi. Pyrolyysi on tavallaan nykyajan tervahauta. Hajoamistuotteita voidaan sitten käyttää uusien muovien valmistamiseen, mutta myös muiden kemikaalien, tai vaikkapa polttoaineiden tuottamiseen. Tämä on kokonaisuuden kannalta säästävämpi ratkaisu kuin yksinkertainen poltto. Pelkän lämmön hinta ei yllä kemikaalien tasolle.
Vaalien alla Suomi sai muovitiekartan: vähennä ja käytä uudelleen, kierrätä ja korvaa. Samaan aikaan Euroopan unioni julkaisi muovistrategiansa ja sääti direktiivin kertakäyttömuovista. Strategisen tutkimuksen neuvoston Package-Heroes–hanke yhdessä ruokahävikin vähentämistä edistävän Elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumuksen kanssa hakee poliittisia ja käytännön ratkaisuja lähivuosille. Nämä kysymykset näkyvät selvästi myös Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa.
Toiminnan aika on nyt, ennen kuin haaste on kasvanut täysin hallitsemattomaksi. Viime vuonna muovintuotanto meni ohi sellun, paperin ja kartongin tuotannosta. Muoviongelman ratkaisemisessa Suomella on mahdollisuus: kädenjälkemme voi olla hiili- ja vesijalanjälkeämme huomattavasti merkittävämpi.
Ali Harlin on VTT:n tutkimusprofessori ja uusiutuvien materiaalien kehittäjä.