Tupakantumpit, limsapullot ja muovipussit ovat yhä yleisempi näky maailman merissä. Jokaisella neliökilometrillä kelluu jo kymmeniä tuhansia muovinpaloja.
Meriin heitetään vuosittain 6,4 miljoonaa tonnia jätettä, josta jopa 80 prosenttia on jollain alueilla muovia, YK:n ympäristöohjelman Unepin ja The Ocean Conservancy -etujärjestön tekemä raportti paljastaa. Itämeri oli yksi tutkituista 12 merialueesta.
– Merien saastuminen on vain osa laajaa ongelmaa. Se paljastaa tuhlailevat tapamme ja luonnonvarojen huonon hoidon, Unepin edustaja sanoi.
Merissä kelluva muovijäte lisää etenkin merikilpikonnien ahdinkoa. Merikilpikonnat erehtyvät usein luulemaan muovisia ostoskasseja meduusoiksi, jotka ovat tärkeä osa kilpikonnien ravintoa. Meduusana syöty muovipussi koituukin usein konnien kohtaloksi.
Myös linnut syövät muovia vahingossa. Pohjanmerellä tehty viisivuotinen tutkimus paljasti, että muovia löydettiin lähes kaikkien arktisten merilintujen vatsasta. Lintujen ruuansulatuksen kautta muovijäte kulkeutuu eteenpäin pieneliöille. Muovista aiheutuvat ongelmat siirtyvät siten ravintoketjun alimpiin kerroksiin asti.
Tupakka tukehduttaa meretkin
Muovin ohella tupakkateollisuus on merien suuri vihollinen. Neljännes meristä tunnistetuista jätteistä on joko tupakan filttereitä tai yksittäisiä savukkeita.
Raportin mukaan suurin syyllinen merien ahdinkoon on kuitenkin kansainvälinen laivaliikenne. Moni kapteeni kippaa laivansa jätelastin laidan yli mereen välttyäkseen satamien jätemaksuilta.
Kotitalouksien ja teollisuuden jätteiden ohella turismi tuottaa suuren osan merien saasteista. Toimivalla jätehuollolla turistikohteet voivat kuitenkin olla esimerkillisiä, kuten Mauritius ja Seychellien saaret. Ne eivät juurikaan kuormita Intian valtamerta, vaikka saaret ovat suosittuja turistikohteita.
Suurin osa merien saasteista voidaan kierrättää tai hävittää ympäristöystävällisesti. Unepin edustajan mukaan muovipussien tuotantoa ei oikeuta enää mikään.
– Folio ja kertakäyttöiset muovipussit, jotka tukehduttavat meremme, pitäisi kieltää tai niiden tuotanto lopettaa nopeasti.