YK:n julistamaa kansainvälistä äidinkielen päivää vietetään 21. helmikuuta. Kastellin lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Eija Paso kertoo totuuksia ammatistaan.
Miksi äidinkielen opettajilla on aina maripaita, isoja neuleita ja Aarikka- tai Kalevala-koruja, Eija Paso?
Se kuuluu perinteiseen tyyliin. Minullakin on muuten Kalevala-koru tässä. Luulen, että äidinkielen opettajat rakastavat Kalevalaa ja kalevalaista perinnettä niin paljon, että heidän on pakko näyttää se ulospäin.
Meneekö se niin, että äidinkielen opettaja on halunnut kirjailijaksi ja sitten epäonnistunut?
Tai niin kuin minä halusin toimittajaksi ja nyt olen tässä. Saattaa siellä taustalla olla tällaisia isoja intohimoja myös, muustakin kuin opettamisesta. Moni varmaan salaa toteuttaakin noita, lausuu itsekseen runoja vessassa tai kirjoittaa kotivarastoihin, mutta meillä on kova kynnys tuoda niitä julkisuuteen. Minä tosin lausun runoja julkisesti, häpeäkseni sen tunnustan.
Ruotsin ja äidinkielen opettamista pidetään epäkiitollisina hommina. Pitääkö olla jonkin sortin masokisti?
Olemme tosi masokisteja. Meillä on ollut kurssi, johon oppilaat tulivat opiskelemaan sekä ruotsia että suomea samanaikaisesti. Todellinen masokistikurssi kaikille, jotka haluavat itseään kiduttaa.
Ei tuo pidä paikkaansa. Molemmat ovat ihania kieliä.
Eikö ole kuitenkin tosiasia, että nykynuoret eivät osaa kirjoittaa?
He osaavat kirjoittaa omaa koodikieltään, josta minä en paljoakaan ymmärrä, mutta heidän on vaikeampi kirjoittaa asiatyyliä niin, että lukijakin tajuaisi, mistä on kyse. Jotkut muuten kirjoittavat tosi taitavasti, edelleen.
Kuinka paljon kiinnostaa lukea vasemmalla kädellä sutaistua ainetta?
Aina ei kiinnosta. Joskus se tuntuu jopa työltä.
Pitäisikö ainekirjoitus otsikolla "Paras kesälomamuistoni" kieltää lailla?
Ei. Sitä voisi varioida, mutta aina on kiinnostava kuulla, mikä on paras kesämuisto. Jos siitä ei kirjoiteta, minä kysyn sitä. Se on suullinen harjoitus sitten.
Oletko kova pilkun...hmm...viilaaja?
Välillä, en aina. Ei ole minulle tärkein merkki. Joskus tuntuu, että oppilaat odottavat viilaamista enemmän kuin sitä haluaisin harrastaa.
Kahvilan edessä on kyltti: "munkki kahvit 2 euroa". Tekeekö mieli karjua, että se on yhdyssana, idiootit?
Tätä näkee niin paljon, että siihen tottuu ja turtuu. Mutta kyllä se herättää tunteita edelleen.
Mikä on hirvein kirjoitusvirhe, jonka yo-aineessa voi tehdä?
Jos yhdyssanavirheitä ei lasketa - niitä on niin paljon - se on sellainen taivutusvirhe, että kirjoittaa "mallejen" eikä "mallien".
Mitä siitä seuraa?
Syvä huokaus. Piirrän pääkallomerkkejä siihen.
Voisitko jatkaa rimpsua nominatiivi, genetiivi, partitiivi...?
Inessiivi, illatiivi...hehheh... elatiivi, abessiivi, ablatiivi, allatiivi, translatiivi... Näitä ei tarvitse lukiossa enää kertailla. Ei tule selkärangasta. Voi johtua siitäkin, että olin eilen myöhään entisten koulukavereitteni 22-Pistepirkkojen konsertissa.
Huhutaan, että äidinkielen opettajat kirjoittavat salanimellä eroottisia novelleja Reginaan. Kirjoitatko?
Ei ole kukaan kyllä koskaan minulta tilannut. Ei ole erikoisalaani, mutta voisinhan yrittää.
Sopisiko sellainen äikänopettajan profiiliin?
No se, että kirjoittelee johonkin, sopii oikein hyvin, mutta en tiedä, onko Regina se ainoa vaihtoehto. Muutakin voisi salanimellä kirjoitella. Ilkeitä pakinoita esimerkiksi.
Niitäkö te sitten kirjoittelette?
En tiedä. Nimimerkillä Saattaa olla.