Kun Laura Savolainen kävi yläastetta, hänen koulunsa pihassa oli uimahalli, jonka kahvilassa myytiin munkkeja.
-- Sinne tuli välituntien aikana oikea ruuhka, kun siellä kävi niin paljon oppilaita, nuorempana ylipainosta kärsinyt Savolainen muistelee.
-- Kun koulussa oli sellaista ruokaa, joka ei ollut minusta kovin hyvää, menin mieluummin syömään munkkia, jotta sain mahaani jotakin.
Nyt 23-vuotiaana ja 34 kiloa aiempaa laihempana Savolainen miettii, että koulujen olisi hyvä rajoittaa herkkujen myyntiä jollakin tapaa.
-- En ole vahvasti herkkumyynnin puolesta tai sitä vastaan, mutta koulussa voisi olla vaikkapa säännöt siitä, paljonko yksi lapsi voi ostaa.
Hänen mielestään makeis- ja virvoitusjuoma-automaatit ovat ongelmallisia, sillä ne ovat käytössä aamusta iltaan ilman valvontaa. Hän pitää parempana esimerkiksi oppilaskunnan kioskia, jonka aukioloajat voidaan valita niin, että makeita välipaloja saa vasta iltapäivällä kouluruokailun jälkeen.
-- Ei palvele kenenkään etua, jos koko koulupäivän ravinto tulee pelkistä herkuista.
Savolaisen koulussa oli uimahallin kahvion lisäksi limsa-automaatteja. Niitä oli vain lukion käytävillä, mutta ne olivat silti myös yläasteen oppilaiden käytössä, sillä koulut olivat samassa rakennuksessa.
-- Kyllä herkkuihin varmastikin pätee sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä". Jos käytävillä on automaatteja, niitä on vaikea olla vastustamatta, hän arvelee.
-- Vaikka koulun vieressä olisi kauppa, moni miettii esimerkiksi sadepäivänä kahdesti, kannattaako sinne lyhyellä välitunnilla lähteä. Jos taas limsaa tai karkkia myydään heti luokan oven vieressä, sitä tulee ostettua helpommin.