Mummoista, ja myös vaareista, on viimeaikoina kohistu. Yleisönosastoilla ja netin juttupalstoilla on keskusteltu siitä, mikä on isovanhempien vastuu tai rooli lastenlastensa hoitamisessa.
Osa isovanhemmista on noussut nimimerkkien suojissa hiljaiseen kapinaan aikuisia lapsiaan vastaan. He eivät halua olla lastenhoitoautomaatteja, joille lastenlapset tuodaan milloin vain, sen kummemmin kyselemättä ajankohdan sopivuutta.
Nimimerkin sijaan olisi parempi puhua asioista ääneen ja suoraan. Kyllä mummo tai vaari voi sanoa aikuiselle lapselleen, missä kulkevat lastenhoidon rajat. Ajatus ei pyyteettömästä hoitamisesta ei ole oikein ketään kohtaan.
Suorasta puheesta voi olla seurauksena ainakin hetkittäistä välien kiristymistä. Lasten voi olla vaikea ymmärtää, mitä tärkeämpää tekemistä omilla vanhemmilla voi olla kuin omien lastenlastensa hoitaminen.
Yleensä suora puhe on kuitenkin se ainoa tie avoimeen keskusteluun ja ymmärrykseen.
Nykyajan isovanhempien elämä on erilaista kuin vuosikymmeniä sitten. Mummot ja vaarit saattavat olla hyvinkin nuorekkaita ja meneviä. Heillä on eläköitymisen myötä elämässä uusi vaihde, jolloin on aikaa satsata itseen tai vaikkapa matkusteluun.
Tai he ovat vielä töissä. Puurtavat pitkää päivää ja puolustavat paikkaansa alati kovenemassa työelämässä.
Tai elämä on viskannut eteen yllätyksiä, jotka vaativat aikaa ja sopeutumista: on tullut esimerkiksi avioero tai sairaus omalle tai puolison kohdalle.
Olipa elämäntilanne mikä hyvänsä, isovanhemmilla tulee olla oikeus itse määrätä elämästään ja vapaa-ajastaan. Joku toinen haluaa viettää sen tiivisti lastenlastensa kanssa, toiselle riittää vähempikin. Kumpikaan ei tee toistaan huonommaksi isovanhemmaksi.
Toisessa äärilaidassa ovat ne isovanhemmat, jotka eivät saa olla lastenlastensa kanssa niin paljon kuin haluaisivat. Siihenkin on monia syitä: pitkät välimatkat, huonot välit joko oman lapsen tai lapsen puolison kanssa tai lastenlasten haluttomuus mennä isovanhempien luokse.
Toiveiden ja todellisuuden kohtaaminen kärjistyvät loma-aikoina, kuten näin kesällä. Mummoloissa eletään nyt sesonkiaikaa.
Lapsen elämässä omilla isovanhemmilla on äärettömän iso sija. Toivottavasti tuo suhde ei kärsi ainakaan turhista, puhumattomuuteen perustuvista väärinkäsityksistä. Lapset tarvitsevat isovanhempiaan.
Toisenlaiset mummoasiat ovat meneillään Tampereella. Siellä kaupunki testaa, löytyykö ihmisiltä kiinnostusta ikäihmisten hoitamiseen kodeissaan. Perhehoitomallissa ikäihminen asuu korvausta vastaan toisen henkilön kotona joko kokonaan tai esimerkiksi omaishoitajan vapaa-aikana.
Perhehoitoliiton mukaan vanhusten perhehoito on toistaiseksi määrällisesti pientä, mutta asiasta on viime aikoina kiinnostuttu ympäri maan.
Myös Oulussa asiasta on keskusteltu.
Vanhusten perhehoito sopii erityisen hyvin dementoivia sairauksia sairastaville tai hyvin korkeaan ikään ehtineille, turvattomuutta tai yksinäisyyttä kokeville ikäihmisille.
Tampereella kokeilusta on tehty päätös ensi syksystä joulukuuhun 2012. Ensimmäisiä yhteydenottoja perhehoitokokeilusta kiinnostuneilta on jo tullut ja varsinainen perhehoitajien rekrytointi alkaa syksyllä.
Perhehoito uutena palvelumuotona puhuttaa. Se on paluuta vanhaan aikaan.
Parhaimmillaan hoitomalli yhdistäisi haja-asutusalueen työttömyyden ja vanhuksen toiveen saada asua lähellä paikkaa, missä ihminen on asunut mahdollisesti koko ikänsä.
Pahin vaihtoehto on rahan liian suuri vaikutus. Perhehoito vaatii ehdottomasti tunnetta, vilpitöntä halua auttaa ja kulkea ikäihmisen rinnalla.