Oululainen Olavi Peltoniemi esittelee kännykkänsä selkäpuolta, jonne on laitettu pienen Aadan kuva. Olohuoneen seinällä keskeisellä paikalla roikkuu komea taulu. Se on Aadan punakeltavihreää nykytaidetta kehystettynä.
Lastenlapsista kertominen saa miehen hymyilemään. "Isovanhemmuus tuo ihan uusia ulottuvuuksia. Omien lasten aikana oli taloudellisesti tiukempaa ja aikaa oli vähemmän. Lastenlapsista on tullut läheisiä. Aadaltakaan ei osaa kieltää mitään. Torillekin mennään hänen toiveidensa mukaan kaikkien keinujen ja leikkipuistojen kautta. Lapset ovat seurana verrattomia."
Olavi Peltoniemellä ja hänen puolisollaan Tainalla ei ole yhteisiä lapsia, mutta molemmilla on jälkikasvua edellisistä avioliitoistaan. Lastenlapsia on yhteensä neljätoista ja lastenlastenlapsia kaksi. Lastenlapset ovat heille yhteisiä ja nämä kutsuvat heitä mummuksi ja papaksi. Kaksivuotias Aada on joukon nuorin, kun taas Olavin ensimmäinen lastenlapsi on jo yli kolmekymppinen. Tainan mukaan uusimmille tulokkaille on riittänyt paremmin aikaa työelämän jäätyä taakse.
"Kyllähän heistä tulee puhuttua paljon. Näiden jo aikuisten kanssakin ollaan tekemisissä, kun kaikki asuvat melko lähellä. Koen olevani heille tärkeä", hän luonnehtii.
Yökyläilyä ja synttärilahjoja
Peltoniemet kokevat, että isovanhempien merkitys ymmärretään nykyään varsin hyvin, ja mummot ja vaarit huomioidaan esimerkiksi päiväkodeissa. Olavi pohdiskelee tämän päivän ja aiempien vuosikymmenien eroavaisuuksia.
"Ennen maaseudulla useampi sukupolvi eli yhdessä ja oli toistensa kanssa paljon. Ehkä nykyään kanssakäyminen voi silti olla syvempää. Suomalaisten elinikä on noussut niin huimasti, että nyt lapsuuttaan eläville jää varmasti erilaisia muistoja isovanhemmistaan kuin minun ikäpolvellani on." Avioparista kumpikaan ei muista vaareistaan mitään ja mummoista on melko vähän muistoja. Mummojen keskeisimpänä ominaisuutena tulee mieleen kiltteys.
Omien lastenlastensa kanssa Peltoniemillä on tapana juhlistaa lahjoilla tärkeitä hetkiä kuten ripille pääsyä tai syntymäpäiviä. Joululahjoja on rajoitettu keskimmäisen sukupolven ehdotuksesta. Myös yhteinen aika on tärkeää, joten mummun ja papan luo tullaan yökyläänkin.
Yhdistys pyrkii kuilun yli
Valtakunnallinen järjestö Suomen Isovanhemmat ry. perustettiin kolme vuotta sitten. Yhdistyksen puheenjohtaja, opetusneuvos Pekka Leinonen toteaa, että isovanhemmuus on mittava voimavara yhteiskunnassa.
"Haluaisimme purkaa sukupolvien välisen kuilun. Tarpeellisuuden kokemus on tärkeä eläkeläisellekin. Lapset taas voivat saada kosketukseen aiempaan kulttuuriperintöön ja tuntea jatkuvuutta suvussaan. Mummot ja vaarit eivät kilpaile vanhempien kanssa, mutta he ovat oma lenkkinsä ketjussa. Välimatkat koetaan hankaliksi, mutta kaikki nämä meidän uudet viestintämahdollisuudet voi ottaa avuksi. Ihmiset ovat nykyään harmillisen itsellisiä. Minun sukupolveni sen sijaan saattoi kysyä lastenhoitopulmiinsa neuvoa omilta vanhemmiltaan."
Leinosen mielestä isovanhempien ja lastenlapsien suhteen pitäisi olla luonteva ja perustua molemminpuoliseen läheisyyteen. Uutta opitaan usein puolin ja toisin. Nuori voi opettaa kännykän käyttöä ja oppia itse vaikkapa puutöitä. Usein suhde säilyy lämpimänä silloinkin, kun nuori ottaa jo etäisyyttä omiin vanhempiinsa.
Varavaarit ja -mummot
Aina omia isovanhempia ei ole. Suomen Isovanhemmat ry pyrkii paikkaamaan tätäkin aukkoa. Kouluihin on järjestetty "luokkamummoja" ja "luokkavaareja", jotka on otettu suurella riemulla vastaan.
Kaikkiaan varaisovanhemmille olisi kova kysyntä. Homma vaatii melkoisesti sitoutumista, vastuuta ja pitkäjännitteisyyttä.
Leinonen toivottaa tervetulleiksi kaikki yhdistyksestä kiinnostuneet ja heidän uudet ideansa.
Entä jäävätkö vaarit mummojen varjoon?
"Hyvä kysymys. Kyllähän sitä puhutaan mummoloista ja isovanhemmuusaiheissa mummot nousevat esiin", Leinonen miettii. "Meidän jäsenistä noin puolet on silti miehiä. Sotien jälkeen vanhat miehet olivat usein vähäpuheisia, mikä johtui paljolti sodastakin. Nykyvaareja on monenlaisia ja vaarina voikin olla monella tavalla. Lapset kaipaavat eniten kuuntelua ja läsnäoloa, eivät sen kummempaa", opetusneuvos Pekka Leinonen toteaa ja tietää mistä puhuu, sillä hänelle vaarikokemusvuosia on kertynyt jo kolmetoista.
