Muk­sut-yh­tyeen lauluja levylle ja kirjana

Useimmat nuoretkin suomalaiset tietävät radiosta sen laulun, jossa kerrotaan Liisankadun ruumisarkkuliikkeestä. Nyt tuo Liisankadulla-kappale ja muut Muksut-yhtyeen takavuosien hitit on levytetty uusina sovituksina.

Useimmat nuoretkin suomalaiset tietävät radiosta sen laulun, jossa kerrotaan Liisankadun ruumisarkkuliikkeestä. Nyt tuo Liisankadulla-kappale ja muut Muksut-yhtyeen takavuosien hitit on levytetty uusina sovituksina.

Lauluja Liisankadulta, sydämeni pohjasta -nimisellä albumilla Muksut-klassikot esittää kuoro Ruuhka-Suomen laulu. Mukana poppoossa on muun muassa Muksujen kantava voima, säveltäjä Tapio Lipponen.

Kustannusyhtiö Tammi julkaisi cd:n lisäksi samannimisen kirjan Muksujen laululyriikasta. Opus kertoo Muksujen tarinan, minkä lisäksi se on katsaus 60-luvun kulttuuri- ja opiskelijamaailman murrokseen. Kirja koostuu runoudesta, kuvista, aikalaistarinoista ja nuotinnoksista.

Tapio Lipposen mukaan 60-luvun lopulla ei ollut vaikeaa saada runoilijoita mukaan tekemään populaarimusiikin tekstejä.

- Silloin nuoret runoilijat halusivat tehdä iskelmiä. He halusivat kontaktin kansaan.

Niinpä Muksut pääsi esittämään muiden muassa Pentti Saarikosken, Lassi Sinkkosen, Hannu Salaman ja Anselm Hollon tekstejä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä