Nuorena nukkunut pellolainen kirjailija ja kuvataiteilija Timo K. Mukka jätti jälkeensä harvinaisen vahvan kirjallisen tuotannon, tyhjentymättömän aarreaitan, josta riittää ammennettavaa sukupolvelta toiselle. Mukka ei tyhjene analysoimalla.
Tämän osoitti myös viikonvaihteessa Simon Wanhassa Pappilassa järjestetty symposium, jossa lauantaista sunnuntaihin ruodittiin hänen elämäänsä ja kirjallista ominaislaatuaan.
Aikanaan kriitikoilta tylyn ja kapean vastaanoton saanut Mukka (1944-1973) on nykyään tieteentekijöiden keskuudessa kovassa kurssissa. Tekeillä on useitakin väitöskirjoja useista näkökulmista. Yksi tohtoriuden tavoittelijoista on kirjallisuuden tutkija, filosofian maisteri Toni Lahtinen, joka kaivaa esille äiti maan roolia hänen tuotannossaan.
"Mukalla on hieno kyky yhdistää ja uudistaa myyttistä aineistoa, jopa politisoida sitä", Lahtinen ylistää. Esikoisteoksessa Maa on syntinen laulu maa on kristillistä jumalaa voimakkaampi mahti. Maa ei ole neitseellinen, vaan se on moraalin tuolla puolen.
Vuosikymmenien liikutus
Kirjailija, tohtori Bengt Pohjanen meänmaasta puolestaan sanoo, että yksin syntisen laulun ensimmäinen laulu riittää monien väitöskirjojen aiheeksi. Pohjanen, joka on saanut Mukasta vuosikymmeniä kestäneen liikutuksen, ei ole edes vaistonnut hänen teoksistaan poliittisuutta.
"Ne hehkuvat aitoa mystiikkaa. Syntisen laulun syvimmät pohjatkin ovat vielä tutkimatta."
Pohjanen otti Syntisen laulun käteensä 1. helmikuuta 1974 Pellon kirjakaupassa ja heti "sormet alkoivat palhaan". Polte oli niin kova, että jo ensimmäisenä iltana hän alkoi kääntää kirjaa ruotsiksi. Sen jälkeen kirjailijat ovat keskustelleet säännöllisesti Pohjasen unissa.
Myös kirjailijat Maria Peura ja Mirjam Kälkäjä ovat Mukkansa lukeneet, vaikuttuneet ja hurmioituneet. Peura sanoo olevansa ylpeä, kun kriitikot vertaavat häntä Mukkaan, mutta ei koe vertailua henkilökohtaisella tasolla.
"Kirjailijana hän ei pelännyt mitään. Mukan elämä oli lyhyt, mutta hän eli pitkän elämän kehitysvaiheet", sanoo Kälkäjä. Kälkäjälle Mukka ja hän ovat sielun siirtolaisia.
Viime vaiheissaan henkiselle ristinpuulle naulittu kirjailija sai teatteriohjaaja Kaisa Korhosen mielestä eniten tuntea sen, että täällä vallitsee muiden aitaama hegemonia. Korhonen tietää mistä puhuu; hän oli 60-luvulla barrikadeilla laulamassa säröjä kodin, uskonnon ja isänmaan muuriin. Ja niistä valinnoista jouduttiin maksamaan hintaa.
Korhosella on suhde Mukkaan lukijana, vaikka he aloittelivatkin opintoja Helsingissä yhtä aikaa ja tutustuivat pinnallisesti. "Kyyhky ja unikko ja Koiran kuolema ovat täydellisiä. Niihin ei sivukommenttia voi sanoa."
Mukan kirjoissa on läpikäyvästi läsnä eheytymisen kaipuu ja seksuaalisuuskin on jotain syvempää ja kokonaisvaltaisempaa. "Tässä yliseksuaalisessa ajassa Mukka on viaton ja äärimmäisen puhdashenkinen kirjailija. Ja kun sijoitan Mukan teatteriin, sijoitan hänet antiikkiin", hän luonnehtii.
Korhosella ei ole toistaiseksi ollut tarvetta viedä Mukkaa näyttämölle. Mutta nykyisessä elämänvaiheessaan, jolloin sukupolvet, juuret, kansakunnan historia ovat tulleet henkisesti liki, hän voisi tarttua Lauluun Sipirjan lapsista.
"Mukan teokset ovat niin vahvoja ja omaehtoisia, että niiden kanssa on vaikea kilpailla. Hyvän teatterin edellytys on, että ohjaajan täytyy olla yhtä ehdoton kuin tekstin kirjoittajankin. Teatteri ei ole kirjallisuutta, vaan sanan kääntämistä toiselle kielelle", sanoo Kaisa Korhonen, joka on nähnyt näyttämöllä vain yhden Mukka-esityksen.