Byströmin korttelin umpipihalta Oulun ydinkeskustassa vie useat portaat Byströmin puu- ja kivitaloihin. Yhdet portaat ovat 81-vuotiaalle Ali Byströmille äidin portaat. Hyvällä ilmalla hän käy joskus vieläkin istuksimassa niillä ja muistelee menneitä.
”Oli aivan ihanaa asua tämmöisessä isossa talossa. Eivätkä vain nämä tilat, vaan tuolla sivurakennuksessa eli Napissa sijainneet navetta ja tallin vintti. Ne olivat pikkupojille mukavia paikkoja”, Ali Byström juttelee keppiinsä nojaten.
”Mukava kun on säilyneet.”
Alilla on äitinsä Lauran kävelykeppi. Ali osti sen äidilleen Paulamäen miestenosastolta 1942. Alin lapsuudessa piha oli hiekkapiha eikä siellä ollut kasveja. Ali muistelee, että piha kivettiin mukulakivillä 1930.
”Myöhemmin siirrätin sireeneitä pihan perältä tänne äitiä varten. Mutta nyt ne on taas hävitetty.” Piha näyttää kuoritulta. Nurmikerros poistettiin Napin peruskorjauksen yhteydessä. Maakerros vaikutti sadeveden kulkeutumiseen ja imeytymiseen.
Alin isä oli konsuli Wiljo Byström, joka osti talot merikapteeni, konsuli Otto Ravanderin leskeltä Mimmiltä maaliskuussa 1927. Wiljo oli töissä Ravanderin firman prokuristina.
Kun Otto Ravander kuoli 1914, Wiljo Byström perusti oman yhtiön. Se oli meklariliike, joka teki myös laivanselvitystä ja huolintaa.
Talot ovat vuodelta 1883. Ne rakennettiin arkkitehti Hugo Neumannin piirustusten mukaan. Tyyliltään rakennukset ovat uusrenessanssia.
”1600-luvulta”, vitsailee Ali Byström vähän kaikesta vanhasta mitä sisältä löytyy. Vitsi on jäänyt elämään hänen lapsuudestaan.
”Oltiin semmoisia kymmenvuotiaita tai alle. Tämä ovi aukesi ja Ravanderin vanha Mimmi sanoi ruotsiksi, että tulkaapa lapset tänne. Lakki kourassa mentiin ruokasalin puolelle ja Mimmi haki kahverista eli komerosta piparkakkuja. Me pokattiin hirviästi ja syötiin. Mutta kun tultiin ulos, minä sanoin, että nuo oli varmasti 1600-luvulta. Ne oli vanhoja ja haisivat vähän hajuvedellekin.”
Aleksanterinkadun, Hallituskadun ja Ojakadun kulmissa sijaitsevat Byströmin talot ovat nykyään sosiaali- ja terveystoimen käytössä. Tiloissa toimivat nuoriso- ja sijaishuolto sekä lastensuojelu.
Suuret huoneet on pilkottu pieniksi toimistoiksi lastulevyseinillä. Ali Byströmin on vaikea hahmottaa entisiä huonejakoja. Hän painaa liikennevaloja ovien pielissä ja kurkistelee eri huoneisiin.
”Tuossa oli portaikko Aleksanterinkadun puolelle, nyt se on tukossa. Tuosta oli ovi tuonne ja tätä seinää ei ollut ollenkaan”, hän arvioi etsiessään huonetta, jossa hän syntyi.
Sisätilojen keltaiset ja harmaat maalipinnat tekevät sellaisen olon kuin olisi läpivalaisussa.
Alilla ja taloilla on 50 vuotta yhteistä historiaa. Ali Byström on ainoa ihminen Oulussa, joka on syntynyt näissä taloissa aivan konkreettisesti, fyysisesti.
”Se pitää melkein paikkansa. Olen saanut kuulla, että merikapteeni, konsuli Otto Ravanderin tytär, rouva (Sally) Rosendahl on syntynyt erkkerin kohdalla olevalla pöydällä.”
”Itse olen syntynyt tuossa noin. Aleksanterinkadun puolelle antavat ikkunat ovat samalla paikalla ja niistä on aivan sama näkymä kuin lapsuudessa. Aidat vain on uusittu ja tontin perältä purettu pois piharakennus. Mukulakivikatu on muutettu kuutiokivikaduksi – saanen huomauttaa.”
Ali Byström on elämänsä eri vaiheissa asunut ympäri taloa useissa huoneistoissa ja poikamiesboxeissa paitsi ei pikkupuolella eli Napissa. Siellä toimi 1920-luvulla vähän aikaa Svenska Privatskolan ja asui lukuisia vuokralaisia.
Vanhasta on lähinnä jäljellä ulkoseinät ja alkuperäisiä ovia. Aleksanterinkadun ja Hallituskadun ulkonurkasta tultiin sisälle Alin isän firman konttoriin. Siellä ovat säilyneet isän tilaamat alkuperäiset kassahuoneen väliseinät, ”koko konttorirustinki”.
Nykyisessä neuvotteluhuoneessa oli Wiljo Byströmin työpöytä. Vastapäätä istui hänen sisarensa Lyyli Lander. Ali oli vain 11-vuotias, kun hänen isänsä menehtyi onnettomuudessa. Isän kuoltua yhtiöstä ottivat vastuun isän veli Veli Byström ja Lyyli-sisar.
”Kiviosan toisessa kerroksessa on toiminut mm. ammattien tarkastuskonttori ja Oulun Yleisradion studio. Siellä on myös aina asunut joku, työntekijöistä nuoret meklarit.”
Alin isä Wiljo Byström oli musiikin ystävä. Siksi talossa vieraili usein taiteilijoita. Vieraanvaraisuudesta saivat nauttia myös sanomalehtimiehet. Saleissa soitettiin pianoa ja laulettiin kvartettilauluja.
”Minulla on yksi valokuva, jossa on Kalevan silloinen toimitusjohtaja Kalle Korkeakivi ja hänen vaimonsa, minun äitini Laura ja Wiljo ja muusikko, kuoronjohtaja Nokelan Jaska ja Illikaisen Aappi eli Arvi Illikainen. Niillä oli ilmeisesti pikku bileet.”
Toimistokäytävä kivipuolelta puupuolelle johtaa suoraan Alin äidin viimeiseen huoneeseen, joka sijaitsi Ojakadun ja Aleksanterinkadun kulmassa. Sitä ennen se oli Wiljo-papan työhuone ja Ravanderin aikaan Otto Ravanderin työhuone.
”Kyllä täytyy sanoa, että entiset kalusteet olivat lämminhenkisiä verrattuna steriiliin toimistosisustukseen”, toteaa Ali verratessaan tätä päivää maineikkaan oululaisen valokuvaajan Uuno Laukan huoneesta 1971 ottamaan valokuvaan.
”Sali alkoi tuosta seinästä ja kaikki nämä huoneet olivat salia. Salin korkeus oli 4,20 metriä. Muistan sen siitä, kun ostettiin sopivaa joulukuusta.”
Sisäpihalle näkyvä erkkerihuone oli ruokasali, joka on säilynyt enemmin entisellään. Katto on entinen, samoin korkkimatto ja kakluuni. Siniharmaan ja harmaan sävyillä maalatut seinäpaneelit ja ovet olivat aikoinaan vihertäviä.
Paneeli-neliöiden ja ovien reunat olivat himmeän kullan väriset.
”Kun ruoka tuotiin keittiöstä, eikä isä vielä ollut tullut työhuoneestaan privaattipuolelle, ruoka pysyi odotellessa lämpimänä kakluuniin muuratussa kivassa kaapissa, jota sanottiin nissiksi (kielitoimiston mukaan nissi, ransk. niche)”, Ali muistelee yksityiskohtia.
”Keväisin oli palotarkastus eli ränsyyni. Palomestari Ålander ja hänen miehensä tulivat, kopsauttivat kannat yhteen ja tekivät kunniaa.”
Ojakadun huljakan pääsisäänkäynnin luota tambuurista eli eteisestä pääsi ullakolle. Sinnekin Ali vielä kiipeää ja Ravanderin näköalatorniin talon katolle. Jatkosodan pommituksissa näköalatornista tuli sirpaleita läpi.
”Kun Hietasaaren puusto ei vielä ollut niin korkeaa kuin nykyisin, Otto Ravander pystyi tiirailemaan tornistaan merelle ja näkemään laivojen tulevan.”
Ullakon portaiden yläpäässä on harmaaksi maalattu kaksikerroksinen nukkekoti tyhjillään. Ali ei muista, kenelle se on kuulunut. Pimeässä nurkassa on lastensänky, jossa Ali on nukkunut ja yhdestä kolosta löytyy pölyttynyt kasvio.
”Minun kasvioni”, Ali Byströmin ääni värähtää. ”Lapussa lukee: Alchemilla vulgaris. Yleinen poimulehti. Rosaceae-heimo.
Linnén luokka Tetrandria. Kasvupaikka ranta. Paikkakunta Hietasaari, kesäkuu 1934.”
Ali Byström pysähtyy seilailemaan kasvikansiotaan. Hyllyltä löytyy myös sisaren Sylvia Byströmin omistama kirja Nuorru ja norjistu vuodelta 1935. Sen hän aikoo postittaa siskolleen.
”Kaikki mitä taloille on tehty, on vain hyväksi, koska ne ovat säilyneet. Mutta tietysti se, ettei perheiden eri kodeista ole jälkeäkään... näissä asioissa pitää olla pieteettiä. Mutta kyllä sen ymmärtää. Talot palvelevat nyt tämmöistä, ja hyvää asiaa palvelevat. Koska niissä on toimintaa, ne säilyvät”, Ali pohtii.
Mutta eikö haikeus valtaa mieltä, kun muistaa huoneet kauniine kalusteineen? ”Sitä ei saa ajatella niin. Sisareni Sylvia ja Märta eivät tule millään sisälle. Minä olen ainoa, joka ylitän sen kynnyksen.” Valkoinen elefantti
Ennen lähtöä Ali Byström istahtaa vielä äidin portaille. Takana oleva porstua oli kylmä tila, mutta siinä saattoi säilyttää yhtä ja toista.
”Syksyllä tuli paljon lunta, ja äiti sanoi, että kerätkääpä sitä saaviin. Tuotiin saavi porstuaan ja äiti laittoi nekkuja lumeen. Kun nekut olivat kovettuneet, me saatiin syödä ne.”
Teuvo Pakkalan pojanpoika Oula Pakkala oli Ali Byströmin seikkailijakaveri suunnilleen kymmenvuotiaana. ”Meillä oli hyvät ritsat ja konttorista otettiin klemmareita panoksiksi. Sadeilmalla ammuttiin niitä ullakon ikkunasta naisten sateenvarjojen läpi. Oulan kanssa nautittiin, kun panos pani aina kivasti että raks.” Talon liiterikään ei säästynyt poikien valloitusretkiltä.
”Syksyllä isä Wiljo tuotatti Pateniemen sahalta kilipukoita, lankunpätkiä. Miehet lastasivat niitä pihaperän täyteen. Poikain kanssa rakennettiin niistä kopperoita ja käytäviä. Poikain joukossa olivat mm. taiteilija Pentti Pakkala ja Oula Pakkala. Laulettiin, luettiin poikien seikkailukirjoja ja perustettiin salaseura Valkoinen elefantti.”
Jos ja kun koko Byströmin kortteli muodostaa yhtenäisen nuoriso- ja kulttuurikeskuksen, kannattaa Valkoinen elefantti nostaa nimeksi teatterille, sanataidekerholle tai vaikka kahvilalle. Byströmin korttelin talot ovat olleet kaupungin käytössä vuodesta 1971.