Venäjän ilmavoimien koneet ovat loukanneet Suomen ilmatilaa viisi kertaa vajaan neljän kuukauden aikana. Osaan loukkauksista voi uskoa syyksi olosuhteet. Lentokäytävä Itämeren yllä on kapea, sääolosuhteet tai inhimilliset virheet voivat työntää alueelle, jolla ei saisi olla.
Kuitenkin viimeistään torstaina Suomen ilmatilassa poikennut venäläinen sotilaskone on jo liikaa. Millään anteeksiannettavalla järkisyyllä sen lipsahtamista Suomen ilmatilaan ei voi selittää. Venäjä ilmiselvästi kiukuttelee Suomelle. Kaikki sotilaskoneiden ”lipsahdukset” eivät johdu teknisistä syistä, huolimattomuudesta tai ukkosrintamista. Taustalla on Kreml-vetoinen politiikka. Presidentti Vladimir Putin on voimiensa tunnossa. Hän otti Krimin haltuunsa, avaa sopuisista puheistaan huolimatta uutta rintamaa Itä-Ukrainassa ja haluaa näyttää lännelle, Suomi mukaan lukien, että Venäjä on jälleen suurvaltana suurvaltojen joukossa.
Kyllä venäläisen kuljetuskoneen mukana torstaina tuli poliittinen viesti, puhuttiin mitä puhuttiin. Jos nimittäin Venäjän hallitus oikeasti olisi harmissaan ilmatilanloukkauksista, venäläisiä sotilaskoneita kiellettäisiin hetkeksi lentämästä, ettei vain tule uusia vahinkoja ja sitä kautta tarpeetonta sapelinkalistelua. Ilmatilanloukkausten jatkuminen kertoo siitä, että ne ovat harkittuja ja että niillä on Venäjän poliittisen johdon siunaus.
Ilmatilanloukkaukset ovat heijastumia kansainvälisten suhteiden huonosta tolasta. Idän ja lännen kiristyneiden välien päällimmäinen aiheuttaja on tietysti Ukraina. Erityisen inhottavaa on se, että taistelut kiihtyivät välittömästi Venäjän ja Ukrainan johtajien Minskin-tapaamisen jälkeen. Presidentti Vladimir Putin ei peittele muuta maailmaa kohtaan tuntemaansa väheksyntää.
Toinen syy Venäjän uppiniskaiseen asenteeseen on Naton lähestyvä huippukokous Walesissa. Nato-johtajat kokoontuvat ensi torstaina tunnelmissa, joiden piti jäädä tunkkaiseen kylmän sodan maailmaan. Puolustusliiton 5. artikla, jonka mukaan hyökkäys yhtä jäsentä vastaan on hyökkäys koko liittokuntaa vastaan, saa aivan uutta pontta. Walesin kokous voi hyvin olla lähtölaukaus uudelle varustelukierteelle. Naton liittolaiset ovat täyttäneet huonosti tavoitteensa pitää puolustusmenot kahdessa prosentissa bruttokansantuotteesta. Poliittiset paineet tavoitteeseen pääsemiseksi lisääntyvät.
Suomen kannalta Venäjää ärsyttää ilmeisen selvästi niin sanottu isäntämaasopimus, joka allekirjoitetaan ensi viikolla Walesissa sekin. Yhteisymmärryspöytäkirjan kummallista nimeä kantava sopimus ei tarkoita täysjäsenyyttä Natossa. Asiakirjalla paremminkin vahvistetaan jo YK:n peruskirjan mukaista oikeutta huolehtia itsensä puolustamisesta. Naton joukot voivat harjoitella Suomessa, ja kriisin aikana voisimme pyydettäessä saada sotilaallista apua. Toisaalta Natolla ei olisi mitään velvoitetta meille sellaista antaa.
Venäjää sopimus ärsyttää. Sen viesti on, että pysykää etäällä Natosta. Suomen ulkopoliittisella johdolla ei ole mitään syytä ymmärtää viestiä väärin. Eikä liioin velvollisuutta toimia viestin mukaisesti.
Pääkirjoitus