Käsillä on tekemistä, kun Juhani Tamminen piirtää ilmaan historiallisia kuvioita. Hän muistaa ällistyttävän tarkasti yksityiskohtia, sattumuksia ja tarinoita vuosikymmenien takaa.
- Mulla on röntgenmuisti, Tamminen vahvistaa.
Aurinkokuningas istuu Oulun Areenan kärppäklubilla ja juo kahvia.
- Muistan vieläkin, kun voitimme tässä hallissa ensimmäisessä koutsaamasssani kärppäottelussa UJK:n 8-0, Tamminen jatkaa - ja toden totta näin tapahtui 23.9. 1998.
Mutta mennäänpä heti vieläkin kauemmaksi. Otetaan selvää legendaarisen, mutta samalla niin mystisen punakoneen paraatimarssin anatomiasta.
Matkataan Izvestija-turnaukseen vuoteen 1971 ja joulukuun 17. päivään. Paikka on legendaarinen Lushniki-halli Moskovassa. Suomi voitti Neuvostoliiton ensimmäistä kertaa itänaapurimme omalla maankamaralla. Loppunumerot leijonille 4-2 (3-0, 0-2, 1-0).
Tammisen ei tarvitse hieroa muistinystyröitään. Hän on heti tilanteessa läsnä.
- Se oli suomalaisen jääkiekkohistorian yksi käännekohta. Voitimme parhaan mahdollisen punakoneen, ja Tamminen taisi heittää kaksi, Tamminen innostuu.
Seppo Liitsolan valmentama maajoukkue oli iskussa. Kaikki parhaat leijonat halusivat Moskovaan, koska näyttöjä oli annettava: parin kuukauden päässä siinsi Sapporon olympiakiekko.
Mukana olivat myös valikoidusti Izvestija-turnauksessa käyneet puolustaja Juha Rantasila ja Ilpo Koskela, kokemusta Matti Keinosen ja Lasse Oksasen mukana ja tietenkin uuden sukupolven nuoriso-osasto, jota johti Tamminen - silloin 21 vuotta.
Nuoret hurjat panivat tuulemaan.
- 1-0 tein hyvin nopeasti (Igor) Romishevskin harhasyötöstä, Murtsi heitti 2-0:aan, ja minä ammuin erän lopussa vielä 3-0. Valtsu (Jorma Valtonen) otti 60 koppia.
Leijonien kaikkien neljän maalin takana oli sama viisikko Harri Linnonmaa - Matti Murto - Juhani Tamminen, Heikki Riihiranta - Juha Rantasila. Päätöserässä Rantasila ampui ylivoimalla 4-2:een.
Ja tilastot kertovat seuraavaa:
2.59 Tamminen (Murto) 0-1, 6.59 Murto 0-2, 17.27 Tamminen (Linnonmaa) 0-3, 27.36 Vikulov 1-3, 38.33 Vikulov (Firsov) 2-3, 46.27 Rantasila (Oksanen) 2-4 (yv).
- Sen jälkeen (Viktor) Konovalenkoa ei näkynyt punakoneen maalinsuulla, Tamminen naurahtaa.
Mutta uusi superlahjakkuus odotti jo valmiina ottamaan haasteen vastaan. Vladislav Tretjak dominoi punakoneen maalinsuulla koko vuosikymmenen ja vähän toista.
Seuraavana syksynä 1972 suomalaisten huima suoritus sai lisää kunnioitusta ja näkökulmaa, kun Neuvostoliitto ja Kanada ottivat yhteen legendaarisessa Canada cupissa.
- Kaikki kanadalaiset asiantuntijat Gordie Howesta alkaen arvioivat, että Kanada vie Neuvostoliittoa 10-0. Ainoastaan HIFK:ssa pelannut Carl Brewer nosti varoittavan sormensa pystyyn, koska tunsi eurooppalaisen kiekkokulttuurin.
Brewer veikkasi oikein. Ensimmäisessä ottelussa Montreal Forumissa Neuvostoliitto antoi täydellistä shokkihoitoa ja ojensi Kanadaa 7-3.
- Kun Valeri Harlamov pyöritti kaikki vipuun ja kävi tekemässä 5-2 Ken Drydenin selän taakse, Forumin yleisö antoi seisoalleen aplodit, Tamminen muistaa ottelun, jota hän katseli Jorma Valtosen kanssa Westbury -nimisen torontolaishotellin kabinetin screeniltä.
- Olimme Toronto Maple Leafsin training-kämpillä, ja aistimme sen kaiken tuskan, mitä Kanada koki. Oli aika kiva suoristaa kravattia ja sanoa paikallisille veljille, että tuota samaa joukkuetta vastaan minä heitin viime joulukuussa kaksi kaappia ja Valtsu otti ne 60 koppia.
1970-luvulla punakone vyöryi musertavalla voimalla, ja vielä vuoden 1981 Canada-cupissa Neuvostoliitto piti kanadalaisia pilkkanaan.
- Aikakausia ei ehkä pitäisi koskaan verrata, mutta väitän, että koskaan ei enää synny suhteellisesti niin ylivoimaista jääkiekkojoukkuetta. Se joukkue oli aikaansa edellä, Tamminen näkee - ja perustelee.
- Järjestelmä oli keskitetty ja pelaajat pidettiin väkisin maassa. Maajoukkue oli käytännössä Moskovan ZSKA tai päinvastoin. Pelaajat viettivät vuodessa 11 kuukautta yhdessä, he treenasivat kuin hullut, ja myös lääketiede oli vahvasti menestyksessä mukana.
Käytettävissä oli pelaajia, jotka olivat ilmiömäisiä lahjakkuuksia.
- Aleksandr Maltsev, Anatoli Firsov, Valeri Harlamov, Tamminen latelee nimiä tiskiin.
Myös Tamminen oli mukana aitiopaikalla punakoneen pyörittämässä venäläisessä ruletissa, mutta ei kuitenkaan siinä leijonajoukkueessa, joka otti Tukholman MM-kisoissa 1970 turpiinsa 16-1.
- Olin kisajoukkueessa, mutta en juuri tuossa ottelussa, koska kirjoitin silloin ylioppilaaksi ja olin sen päivän Turussa. Mutta olin kyllä kaatamassa Ruotsia ja Tshekkoslovakiaa.
Tammisen muistikuviin mahtuu yksi todellinen selkäsauna, jossa leijonilla ei ollut mitään jakoa. Kysymys on Izvestija-turnauksen ottelusta joulukuussa 1980.
- Seisoimme siniviivalla 15 minuuttia, kun kahden kansallisankarin Boris Mihailovin ja Viktor Zluktovin paidat nostettiin kattoon. Seremonioiden jälkeen jalka ei oikein liikkunut ja hävisimme 10-0, mikä on edelleenkin ehkä karmein kokemus, joka on sattunut kohdalle. No, seuraavana päivänä voitimme kuitenkin Ruotsin 6-1.
Sen aikakauden punakone teki Tammiseen lähtemättömän vaikutuksen. Etenkin ykköstroikka Valeri Harlamov - Vladimir Petrov - Boris Mihailov saa Tammisen haukkomaan henkeään
- Petrov oli liideri, Mihailov henkisesti niin kova ja Harlamov täydellinen virtuoosi, Tamminen hehkuu.
1980-luvun alussa kiekkomaailmaan putkahti toinen - lähes yhtä täydellinen ketju. Tahtipuikko siirtyi tovereille Vladimir Krutov, Igor Larionov ja Sergei Makarov.
- Nämä kaksi troikkaa ovat aivan omassa kastissaan, Tamminen kehuu.
2000-luvulla punakone ei ole - vielä - päässyt loistamaan, koska maan jääkiekkoilun sisäiset ristiriidat ja kaiken kattava epäyhtenäisyys saavat nuolet osoittamaan liian moneen eri suuntaan. Tamminen näkee kuitenkin itäisellä taivaalla muutoksen merkit.
- Siellä on hirvittävä noususuunta. Sydäntä, osaamista, ylpeyttä ja ammattitaitoa siellä on ollut aina, eikä kiekko ole koskaan kuollut, vaikka vastustajat karkasivatkin välillä. Jos joku rakastaa peliä, se on veli-venäläinen.
Hän uskoo, että Vjatseslav Bykovin johtama punakone on vakava kandidaatti maailmanmestariksi, kun maailman 16 parasta joukkuetta aloittavat MM-kullan metsästämisen.
- Nyt siellä on myös rahaa, jota oligarkit syytävät jääkiekkoon. 20 joukkueen superliiga on Euroopan mittakaavassa paras. Nämä elementit eivät voi olla näkymättä myös maajoukkueessa.