Muis­to­kir­joi­tus: Teol­li­suus­neu­vos Veikko Lesonen 1957–2026

Kuolleita

Veikko Lesonen. Teollisuusneuvos Veikko Juhani Lesonen kuoli Oulussa 11.5.2026. Lesonen oli syntynyt Kemissä 30.5.1957.

Veikko Lesonen muistetaan visionäärisenä yrittäjänä ja rohkeana uudistajana, joka innosti ympärillään olevia ajattelemaan suuremmin. Läheisilleen hän oli ennen kaikkea puoliso, isä, pappa ja monille myös hyväntuulinen Vekkuli.

Veikko Lesonen 1957–2026.
Veikko Lesonen 1957–2026.

Yrittäjätarina alkoi 1980-luvulla aikana, jolloin suomalainen teknologiateollisuus oli vasta rakentamassa kansainvälistä läpimurtoaan. Lesosen perustama JOT Automation nousi nopeasti oman alansa globaaliin kärkeen. Myöhemmin yrittäjyys jatkui Head Investin kautta sijoituksina erityisesti paremman tulevaisuuden ratkaisuihin. Proventia Groupissa yhdistyivät usko ympäristöteknologiaan ja ajatus siitä, että yritystoiminnan tuli jättää jotain kestävää myös tuleville sukupolville.

Yrittäjyys ei ollut vain työura, vaan tapa suhtautua elämään. Hänen seurassaan syntyi usein tunne siitä, että asiat kyllä järjestyvät. Ystävät kertovat, että ”siinä vaiheessa, kun loppui keinot, alkoivat Veikolla konstit”.

Lesosella oli poikkeuksellinen kyky kohdata erilaisia ihmisiä aidosti ja kiinnostua heidän ajatuksistaan. Mahdollisuuksia löytyi sielläkin, missä muut näkivät haasteita: ”kyllä Veikko voi”, sanottiin. Hän uskoi nopeaan tekemiseen, innosti muita mukaan ja uskalsi antaa vastuuta.

Vaikka Lesonen tunnettiin vahvasti yritysmaailmasta, elämän keskiössä oli aina perhe. Vaimo Eija oli nuoruudenrakkaus kotikylältä. Lähes 50 vuotta kestäneen avioliiton aikana perheeseen syntyi viisi lasta ja seitsemän lastenlasta. Läheiseen perhepiiriin kuuluivat myös vävyt, miniä ja bonuslastenlapset.

Suuri perhe oli ylpeyden aihe, ja yhteiset matkat, juhlat sekä yhdessäolo toivat paljon iloa. Hän järjesti mielellään isoja juhlia ja ne muistetaan edelleen poikkeuksellisesta tunnelmastaan ja tavasta tuoda elämyksiä muiden elämään.

Kotona näkyi leppoisa, huumorintajuinen ja lämmin isä, joka pohti uusia projekteja arkiasussaan kylpytakissa. Nuoruuden piirustustaidot siirtyivät uusien suunnitelmien luonnosteluun ja elävöittämiseen. Urheilu kulki mukana nuoruudesta lähtien, ja kunnosta huolehtiminen säilyi tärkeänä koko elämän ajan.

Luonto, pitkät kävelylenkit, pyöräily ja kuntosali kuuluivat mieleisiin tapoihin viettää aikaa. Saunan ja karaoken lomassa käytiin pitkiä keskusteluja elämästä, uusista ideoista ja liiketoiminnasta.

Isänmaallisuus ja omien juurien tunteminen olivat hänelle tärkeitä. Merkityksellistä oli se, että elämäntyö rakentui Suomeen ja verot maksettiin kotimaahan. Veteraanien tukeminen oli sydämen asia vuosikymmenten ajan. Myös vienankarjalaiset sukujuuret ja suvun historian vaaliminen säilyivät läheisinä koko elämän ajan.

Jo varhain puhjennut Parkinsonin tauti hidasti arkea, mutta ratkaisukeskeisenä ihmisenä hän suhtautui sairauteen enemmän tutkimusmatkana kuin esteenä. Luovuttaminen tai pysähtyminen eivät kuuluneet hänen luonteeseensa.

Vaativa DBS-leikkaus toi lisää hyviä ja aktiivisia vuosia, joiden aikana yritystoiminta jatkui, mutta aikaa jäi myös läheisille. Elämäntyö näkyy edelleen yrityksissä, teknologiassa, oululaisissa rakennuksissa sekä Eija ja Veikko Lesosen säätiössä, joka tukee Pohjois-Suomen lapsia ja nuoria.

Meille läheisille jää suuri ikävä, mutta myös syvä kiitollisuus siitä, että saimme kulkea hetken hänen rinnallaan – ihmisen, joka uskoi mahdollisuuksiin loppuun asti ja sai monet muutkin uskomaan niihin.

Kaipaamaan jäivät puoliso Eija sekä lapset Heidi, Raisa, Mirella, Essi ja Heikki perheineen.

Kirjoittaja on Veikko Lesosen tytär.
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä