Kaisa Sorakuru-Ruohonen. Sydämeltään oululainen arkkitehti Kaisa Sorakuru-Ruohonen menehtyi 79-vuotiaana lyhyen sairaalajakson jälkeen kauniisti ja rauhassa käsi kädessä tyttären kanssa Helsingissä 13.4.2026. Hän oli syntynyt Helsingissä 22.10.1946.
Töölön tullin tyttö Kaisa ja laajalahtelainen Pentti Ruohonen tapasivat sattumalta aprillipäivänä 1965 ja häitä tanssittiin Tapiolan kirkossa lokakuussa 1971. Opinnot veivät nuoren parin erilleen. Rakkauskirjeissä lukee kuulumisten ohella ikävää, logistiikkaa ja matkalippujen hankintaa hurtilla huumorilla kuorrutettuna. Samat teemat kantoivat paria läpi koko yhteiseen elämän.
Ensimmäinen yhteinen koti löytyi Oulun Nummikadulta. Rakennusarkkitehdiksi Tampereelta 1975 valmistunut Kaisa aloitti koko uransa kestävän työsuhteensa Valjuksen arkkitehtitoimistossa ja Pentti suoritti diplomi-insinööri opintoja Oulun yliopistossa. Tanja syntyi heinäkuussa 1976.
Projektivienti vei Ruohosen maailmalle, ja ensimmäisen työrupeaman alkutaipaleella vuosina 1981–1983 asui koko pieni perhe Tripolissa. Kaisa oli töissä Libyan valtion suunnittelutoimistossa, mutta hän halusi palata rakkaaseen Ouluun ja työhön Valjuksen toimistoon.
Matkustaminen oli aina perheen ykkösharrastus. Seinäkartan lukuisat pienet mustat pinssit merkkasivat maailmanmatkaajien kohteita, mutta paikoista rakkaimman pinssi oli pullea ja punainen. Se merkitsee edelleen Oulua samassa kartassa tyttären seinällä. ”Eläkekohteeseen” Etelä-Amerikkaan pari ei ehtinyt, sillä Pentti menehtyi uusiutuneen syövän uuvuttamana 58-vuotiaana kotona Kajaaninkadulla 19.6.2006.
Pitkistä etäisyyksistä ja sen ajan ”pitkistä piuhoista” huolimatta molemmat olivat aktiivisia järjestötoimijoita monella tasolla niin Oulussa kuin valtakunnallisestikin. Kunniamerkkejäkin Kaisa sai ulkoiluttaa.
Parivaljakko piti yllä ystävyyssuhteita kotona ja maailmalla, järjesti juhlia, retkiä, opintomatkoja ja tapahtumia. He talkoilivat, ”rapsuttelivat” rakasta Onnela-siirtolapuutarhaa Äimärautiolla, remontoivat ja auttoivat ystävienkin rakennusunelmat tosiksi. Meidän juhlapöydässäkin oli aina tilaa ”eronneille ja karanneille”.
Kaisa pyöritti elämää Oulussa yksinhuoltajana ja järjesti asiat niin, että tytär sai harrastaa ja että kaikki lapset ja nuoret olivat aina tervetulleita kotiimme. Tanjan ystävistä ja kumppaneista pidettiin hyvää huolta. Heitä otettiin mukaan matkoille ja retkille, heitä osallistutettiin niin järjestötoimintaan kuin kodin ja taloyhtiön kunnossapitoon ja heitä opastettiin ja rohkaistiin näkemään ja kokemaan ja kantamaan vastuuta.
Myöhemmin mukana tässä kaikessa oli toki myös syyskuussa 2009 syntynyt lapsenlapsi Onni ja hänen ystävänsä. Erityinen sopukka Kaisan sydämessä oli pohjoisella luonnolla ja kulttuurilla ja kaikilla pohjoisen vuodenajoilla.
Pitkäaikaiset ja parantumattomat sairaudet eivät vieneet Kaisan elämäniloa eikä reipasta ja itsenäistä asennetta. Kaisa matkasi säännöllisesti Oulun ja Kallion kotien väliä, mutta maaliskuussa hän muutti 50 vuoden jälkeen Oulusta Helsinkiin ollakseen perheensä vierellä lopun elämänsä.
Äitienpäivän aaton siunaustilaisuudessa soikin Myrskyluodon Maija kunnianosoituksena Kaisan ”itsensä näköiselle elämälle”. Hankaluuksista huolimatta Kaisa näki asioissa hyvää, teki elämästään omansa ja nautti kaikesta ihan loppuun asti. Kaisa uskoi aina, että asiat ratkeavat.
Kaisaa ihmisenä ja Kaisan laajalle ulottuvaa vaikutusta jäi kaipaamaan monet ja monessa paikassa.
