Ari Koivunen. Aluejohtaja Ari Koivunen kuoli Oulussa 23.8.2025. Hän oli syntynyt Sotkamossa 2.6.1944.
Koivunen varttui Sotkamossa nelilapsisen perheen esikoisena. Koulutiensä hän aloitti kotiseudulla ja jatkoi opintojaan Kiuruvedellä, Iisalmessa ja Kajaanissa.
Työuransa aikana hän teki pitkän ja merkittävän matkan erityisesti rakennusteollisuuden ja kuljetusalan palveluksessa. Hän toimi vuosikymmenten aikana useissa päällikkö- ja johtotehtävissä, viimeksi aluejohtajan roolissa.
Työ vei häntä eri puolille Suomea – vaikka Oulu pysyikin kotina pitkään. Työkomennukset veivät hänet vuosiksi myös Lappeenrantaan ja Kouvolaan.
Puolisona ja isänä Koivunen oli lämmin ja kannustava. Läheistensä elämässä hän oli aina luotettava tukipilari.
Eläkkeelle jäätyään Koivunen ei jäänyt laakereille lepäämään, vaan löysi uuden tavan antaa aikaansa ja kokemustaan muille.
Vertaistuen parissa hän avasi oman tarinansa, ja kun hän ensimmäisen kerran astui yleisön eteen ja sanoi ääneen: "Minulla on keuhkoahtaumatauti", hän teki jotakin hyvin rohkeaa. Se hetki ei ollut helppo, mutta siitä alkoi matka, jolla hän muutti oman sairautensa voimavaraksi – ja teki siitä lahjan muille.
Koivunen oli rauhallinen, huumorintajuinen ja lämmin persoona. Hänellä oli taito kuunnella ja kohdata ihminen aidosti. Monet hengityssairaat saivat hänestä ystävän, tukijan ja kulkijan rinnalleen. Hänen olemuksensa toi lohtua, ja hänen sanansa antoivat voimaa silloin, kun arki tuntui raskaalta.
Vertaisryhmien merkitys pitkäaikaissairaille on valtava – ja Koivunen oli tästä elävä todiste. Hän ei vain osallistunut ryhmiin, vaan kantoi niitä.
Hän veti keuhkoahtaumaryhmää sekä kasvokkain että verkossa, ohjasi Hengitysliiton ryhmiä ja toimi kokemustoimijana Kelan kuntoutuksissa sekä monissa erilaisissa tilaisuuksissa, joissa ryhmät ja yleisö ottivat hänen rehellisen ja kannustavan sanansa vastaan arvostaen.
Koivunen ei tyytynyt vain olemassa olevaan, vaan kehitti uutta. Hän oli mukana käynnistämässä Hengitysliiton vertaistukipuhelinta keuhkoahtaumatautia sairastaville – palvelua, josta tuli lopulta pysyvä osa toimintaa. Hän päivysti puhelimessa aina kuolemaansa saakka, jakaen tietoa, toivoa ja kuuntelevan korvan.
Oulun Seudun Hengitysyhdistys kunnioitti Koivusta vuonna 2015 myöntämällä hänelle kunniajäsenen tittelin. Hän oli yksi niistä harvoista ihmisistä, joiden panos oli niin merkittävä, että se jäi elämään yhteisön rakenteisiin ja sydämiin.
Koivunen uskoi vertaistuen voimaan – siihen, että kokemus ja sen jakaminen voivat antaa toiselle voimaa jatkaa. Hän tiesi, että sanat voivat olla kuin happea: näkymättömiä mutta elintärkeitä.
Me muistamme Koivusen luotettavana ja lämpimänä ystävänä, joka teki järjestötyönsä toisten hyvinvoinnin eteen. Hänen perintönsä elää jokaisessa kohtaamisessa, jonka hän rohkaisullaan ja tuellaan teki helpommaksi. Arin työ ja muisto kulkevat mukanamme, kun jatkamme hänen viitoittamaansa tietä.
