Muis­to­kir­joi­tus: Ag­ro­no­mi Irmeli Kor­ho­nen 1944–2026

Kuolleita

Irmeli Korhonen. Agronomi Irmeli Korhonen (o.s. Peltola) kuoli Utajärvellä 3.4.2026. Hän oli syntynyt  24.10.1944 Tampereella vanhimmaksi perheen kolmesta tyttärestä. Irmeli oppi toimeliaisuuteen jo lapsena olleessaan osaltaan mukana isänsä vuonna 1952 perustaman pakkausalan yrityksen työssä. Yksi Irmelin lapsuusmuistoista olikin se, kun hän äitinsä kanssa laski iltaisin perheen keittiössä istuen paperipusseja sadan kappaleen nippuihin.

Irmeli Korhonen 1944–2026.
Irmeli Korhonen 1944–2026.

Yksi keskeinen Korhosen luonteenpiirteistä oli rakkaus eläimiin ja luontoon. Siksi hän ylioppilaaksi kirjoitettuaan aloittikin agronomiopinnot Helsingin yliopistossa. Opintojensa yhteydessä hän tapasi Heikin, jonka kanssa avioitui keväällä 1967.

Valmistumisensa jälkeen Korhonen työskenteli ensin maatalouden tutkimuslaitoksella Vantaan Tikkurilassa ja sitten tuotekehityspäällikkönä Suomen Rehu Oy:ssä. Hän nautti suuresti työstään, menestyi siinä ja matkusti paljon sekä kotimaassa että ulkomailla.

Vuonna 1987 perhe muutti Kangas-Korholan tilalle Utajärven Niskankylälle. Elämänmuutos ei ollut Korhoselle pelkästään helppo, ja hän ikävöi usein Tampereelle ja Helsinkiin jääneitä sukulaisiaan ja ystäviään. Iloa ja paljon työtä elämään toivat kuitenkin eläimet: hevoset sekä koirat, joita vuosien varrella ehti perheessä olla lukuisia.

Korhoset kasvattivat Kangas-Korholan tallissaan lukusia palkittuja ja lempeydellä hoidettuja New Forest -poneja. Enimmillään tallissa asui jopa 30 ponia ja varsaa. Hevosyrittäjyyden lisäksi Korhosella oli päivätyö maatalousoppilaitoksessa kotieläintalouden lehtorina ja myöhemmin  apulaisrehtorina. Korhonen oli yksi Suomen New Forest -poniyhdistyksen perustajista ja toimi myös sen puheenjohtajana.

Irmelistä tuli isoäiti vuonna 2003. Hän tapasi Vantaalla asuvaa tyttärentytärtään aina kun se oli mahdollista, ja heillä oli aina hauskaa yhdessä. Vantaalta Korhonen sai idean myös koulumummuna toimimiseen. Hän ehdotti malliin käyttöönottamista Utajärvellä, ja toimikin Utajärven alakoulun ensimmäisenä koulumummuna useamman vuoden.

Koska Irmeli oli viisas, empaattinen ja aidosti hyväntahtoinen ihminen, hänellä oli lukuisia ystäviä eri puolilla maata.

Kirjoittaja on Irmeli Korhosen tytär.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä