Kolumni

Muis­to­ja Kek­ko-slo­va­kias­ta

On paikallaan muistella 1970-lukua, sillä vuosikymmen on pärähtänyt lujasti muotiin.

On paikallaan muistella 1970-lukua, sillä vuosikymmen on pärähtänyt lujasti muotiin. Kun aikakaudesta tehdään kaupoissa myytävä tuoteperhe, niin varsin usein oikea karva tuppaa jäämään kiiltokuvan liimapuolelle.

Hallinnollisesti 70-luku oli Kekkosen valtajaksoa mutta myös apulaisten, Karjalaisen ja Sorsan aikaa. Paljolti ajan hengestä kertoo, että Ahti Karjalaisesta runnattiin uutta presidenttiä, vaikka tämä saattoi humalassa olla osumatta miestenhuoneeseen ja pissata kabinetin sohvaan. Tukijoukon katsellessa.

Karjalaisen työmaajuopottelun ymmärtää, sillä sen ajan ravintoloihin ei tehnyt mieli mennä. Oli kravatti- ja miespakkoa. Miesten piti pukeutua kravattiin, naisia ei laskettu kapakkaan ilman solmiollista miesseuraa.

Näin joulukuussa pelattiin Moskovassa jääkiekon Izvestija-turnaus. Ei Suomi siellä koskaan pärjännyt. Aina voitti Neuvostoliitto, toiseksi tuli Tshekkoslovakia, kolmanneksi kiilasi Ruotsi.

Suomi oli neljäs pystyessään tasapeliin jonkin kanadalaisen sekajoukkueen kanssa, joka oli hävittänyt kuntonsa heti turnauksen alkajaisiksi hotelli Rossijan yökerhon lattialle.

Kun perhe teki vierailun naapuriin, vietiin tuliaisiksi hevosen pään kokoinen lasinen tuhkakuppi. Kysyntää oli sellaisille esineille. 70-luvulla tupakoitiin ihan korsteenina.

Miehet istuivat nojatuolissa ja kuljettelivat piippua suupielestä toiseen. Naiset päsäyttivät liekin malporoon. Ja voi sitä köyhää, jonka piti pakkasen panemin sormin kääriä sätkä.

Musiikin kuuntelu oli luku sinänsä. Vallitsi tiukka jako karvapääkitaristien tykittämän nuorisomusiikin ja vanhempien kuunteleman humppaosaston kesken.

Mitä nyt Abba yritti sekoittaa näitä kahta. Abba oli yhtye, ei suolasillipurkki.

Mustavalkoinen televisio esitti rokkia noin kolme kertaa vuodessa. Farkkujalkaisen rokkarin riehumisessa oli kapinan makua, sillä vanhemmat muka kauhistuivat ja olivat vetävinään nisua henkeen.

Kodin stereoyhdistelmää ei saanut huudattaa - paitsi jos sieltä jolkotti ilmoille Junkkarisen Erkki, jota vanhempi väki muisti joka käänteessä kehua Pakilan satakieleksi.

PETRI LAUKKA

petri.laukka@kaleva.fi