Muistin arvoitus on yksi kevätkirjojen aiheista. Maailmanselitystä etsitään kuvaamalla historiallisia tapahtumia, sotia, kärsimystä ja selviytymiskeinoja.
Nykykirjailijat tutkivat pahuuden olemusta ja todellisuuden olemusta. Mitä pidämme normaalina, mitä outona? Missä kulkee raja?
Esimerkiksi sairastuminen muuttaa minäkäsitystä. Siihen liittyvä ja kaunokirjallisuudessa harvemmin käsitelty aihe on rintasyöpä, josta nyt ilmestyy parikin kaunokirjallista teosta: runoilija Maija Paavilaisen Kokonaisena (Kirjapaja) ja Pirkko Aitoahon romaani Parempia ihmisiä (Otava).
Elämäkerrallinen fiktio on ollut nousussa jo muutaman vuoden. Sen uusin alalaji on päiväkirjaromaani. Varsinainen uutuus se ei ole, sillä klassisista teoksista löytyy runsaasti päiväkirjamukaelmia.
Nyt todellisuus ja kuvitelma saavat päiväkirjaromaanista yhtymäkohdan. Käännöskirjallisuus menee kotimaista pitemmälle: Like julkaisee australialaisen Antonella Gambotton itsemurhamuistelmat, Loki-Kirjat taas italialaisen Melissa P:n itsetutkiskelevan pornografisen päiväkirjaromaanin.
Fiktion ja faktan yhdistelmä on kirjallisuuden päivänkysymys. Viimeksi siitä puhutti Finlandia-palkinnon saanut Helena Sinervon romaani Runoilijan talossa, joka kuvaa Eeva-Liisa Mannerin elämää. Syksyn Finlandia-ehdokkaista todellisia henkilöitä käsittelevät myös Jari Tervon Myyrä ja Erik Wahlströmin Tanssiva pappi.
Helmikuinen Tampereen Henki ja elämä -kirjafestivaali keskittyykin siihen, mitä romaaneissa voi kirjoittaa todellisista ihmisistä ja missä ovat fiktion rajat.
Todellisuuden outous ja todellisuudeksi käsitettyyn osallistuminen ovat kirjakevään teemoja. Olisiko sillä yhteyttä siihen, että yhä useampi suomalainen kirjailija on taustaltaan filosofi, kirjallisuudentutkija tai teatterialan ammattilainen. Väitetään, että dramaturgikoulutus tuottaa nykyään eniten kirjailijoita.