Helsinki "Tämä on syksyinen venepoukama, siinä on paljon pudonneita lehtiä", sanoo taidemaalari Sinikka Tuominen (s. 1947, Oulu) uusimpien maalaustensa näyttelyssä Galleria Artinassa Helsingissä. Suurikokoinen, ruskeasävyinen akryylimaalaus on nimeltään Lehtiä.
Sinikka Tuomisen teokset ovat kauan olleet nimeltään vain Maalaus. Tässä näyttelyssä maalauksilla on nimet, Lehtiä-teoksen lisäksi muun muassa Pensasaita, Aarresaari ja Silkkiä.
Tuominen korostaa, että nimet ovat "muistinimiä". Hetkellisen tilanteen aika ja paikka ovat saattaneet unohtua. Vain mielikuva ja tunne ovat jääneet. Se on elänyt mielen pohjalla ja muuntunut sitten maalaukseksi.
Esimerkiksi Pensasaita-teoksen taustalla on ohikiitävä hetki, kun auto joskus jossain ajoi pensasaidan ohi ja aurinko juuri sillä hetkellä häikäisi maisemaa. Valo on saanut kuvakseen sisäkkäiset, laajentuvat ympyränkaaret, jotka tehokkaasti rikkovat vihreiden, pelkistyneiden aita-aiheiden sisälle jäävää vihreää kenttää.
Tuominen ei tee luonnoksia. Muistikuva ohjaa työtä. Maalaus ja sen rakentaminen pala palalta vie yhä intensiivisemmin mennessään. Oma tulkinta, sommittelu ja käsiala nousevat tärkeimmiksi.
Vähemmän värejä
"Haluaisin poistaa maalauksistani lukemattomia värejä. Pidän Picasson tavasta työskennellä vain kahdella värillä", Sinikka Tuominen sanoo hieman yllättäen värikylläisten maalaustensa keskellä. Teoksissa hehkuu vihreä, aniliininpunainen, keltainen, ruskea ja sininenkin.
"Värit ovat voimistuneet, kun ovat vähentyneet," taiteilija tarkentaa.
Teoksessa Kristallimalja aniliininpunainen valtaa taustakentän ja teoksessa Lumi keltainen ja valkoinen nousevat etualalle. Maalaukset eivät ole enää hyvin monien sävyjen verkostoja.
Muistin tekstiilit
Sinikka Tuomisen maalaukset ovat hyvin tekstiilinomaisia. Värikenttien rakenteet ovat entistä enemmän kuin kudonnaisten pieniä silmukoita, sametin pehmeää pintaa tai ryijyn lukemattomia hapsuja.
Lehtiä-teoksen diagonaalinen rakenne koostuu osin kuin kangastilkuista. Kahden maalauksen nimi on Samettia ja Silkkiä. Kristallimaljassa on kuin silkkinen kiinalainen temppeli ja kultakalamalja aniliininpunaisen villaryijyn keskellä. Pinta houkuttelee koskettelemaan "lankoja".
Tekstiilit ja tekstiilinomaisuus ovat nekin taiteilijan muistin kuvia. Varhaisia kosketusmuistoja pintojen pehmeydestä, samettisuudesta ja silkkisyydestä sekä muistoja saduista. "Oli pakko tehdä tuohon chenilleä", Sinikka Tuominen osoittaa Silkkiä-maalauksen yläosan "poimuverhoa".
Kohti maisemaa
Pikkutarkkojen tekstiilikuvioiden alla ja lomassa on kuitenkin ison siveltimen reippaita vetoja. Myös tämän Sinikka Tuominen sanoo olevan uutta teoksissaan.
Tämä uudenlainen maalaustapa ja vielä selvempi maisemallisuus ilmeisesti odottavat uutta tulemistaan Sinikka Tuomisen teoksiin. Ja taiteilijalle maisemista tärkein, valon ja avaruuden tyyssija, Hailuoto, on jo läsnä Lehti-maalauksessa - tunnistettavampanakin kuin etäinen muistikuva.
Sinikka Tuomisen maalauksia vuosilta 2001-2003 on esillä Galleria Artinassa Helsingissä 27.4. saakka.