Paavo Lipponen on kirjoittanut muistelmiensa ensimmäisen osan, jossa hän muistelee lähinnä lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä politiikanteon alkuaikoja. Joskus myöhemmin julkaistavassa kakkososassa on aiheena luultavasti hänen puoluejohtaja- ja pääministerikautensa. Trilogian täydentää kolmososa, jossa Lipponen muistelee toimintaansa Euroopan presidenttinä, paavina ja YK:n pääjohtajana.
Jo tästä ensimmäisestä Mooseksen kirjasta kohu on melkoinen, koska Lipponen paljastaa itsestään ja puolueestaan sellaisia hienouksia, joita muut eivät ole huomanneetkaan, tai ovat kateuksissaan jättäneet kertomatta.
Erityisesti on huomiota kiinnitetty siihen, olivatko demarit rähmällään Neuvostoliiton edessä. Eivät tietenkään - sehän on varsinkin näin jälkikäteen päivänselvää ja mahdotonta. Rähmällään olivat kaikki muut, erityisesti kepun K-linja, kommunistien taistolaiset ja kokoomuksen patruunat. Demarit pysyivät ainoina suoraselkäisinä ja suorastaan käänsivät selkänsä itään, sillä he ja heidän ammattiyhdistyssiipensä sai rahoitusta lännen CIA:lta. Vaikka joku märkähattutohtori saattaisi pitää tätäkin rähmälläänolona, se ei suuntautunut ainakaan itään, sillä on fyysisesti mahdotonta yhtä aikaa kumartaa - saati olla rähmällään - sekä itään että länteen.
Tässä yhteydessä on pakko huomauttaa, että tällä asialla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi idästä länteen kulkevan maakaasuputken kanssa, koska maakaasuputki kulkee nimensä vastaisesti veden alla, joten vaikka rähmää sattuisi silmissä olemaankin, se huuhtoutuisi Suomenlahteen.
Pakko on huomauttaa myös se, että edellä oleva tulkinta suunnilleen CIA:sta alkaen ei sisälly Lipposen muistelmiin - ehkä hän on sen unohtanut. Siitä taas tuli mieleen, että olisi hyvin mielenkiintoista lukea joskus jonkun mittavan persoonan unohdelmat - ne luultavasti olisivat vielä paljastavampia ja laajempia kuin nämä iänikuiset muistelmat.
Mutta pysytään siis muistelmissa, kun kerran unohdelmia ei ole. Lipponen paljastaa kiinnostavia seikkoja myös lapsuudestaan. Kouluaikana häntä nimiteltiin kiinalaiseksi, koska hänellä oli vinot silmät, mutta nimittely loppui kun Lipponen vetäisi nimittelijöitä sen verran turpiin että näillä itsellään ei ollut vähään aikaan silmiä ollenkaan.
Muodikkaiden nykytermien mukaan Paavo oli siis ensin koulukiusattu ja sitten koulukiusaaja, mutta tuohon aikaan kyseessä oli enemmänkin maan tapa. Yhtä kaikki, muistelus auttanee meitä nykypäivän lärvijöitä ymmärtämään Lipposen myöhempiä edesottamuksia.
Ehkä ymmärrämme myös kollektiivisesti hävetä sitä, että runsas vuosi sitten paheksuttiin Lipposelle eduskuntaan jätettyä työhuonetta niin paljon, että hän lopulta hylkäsi koko huoneen ja lähti kaasuputkikonsultiksi. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä paikallaan rakentaa jonnekin Töölönlahden rantamille yleinen Muistelmatalo, jossa valtakunnan vaikuttajat voisivat kaikessa rauhassa keskittyä muistelmien kirjoitteluun. Pysyisivät ehkä poissa muusta pahanteosta.