Oululainen Petri Bräysy, 15, on asunut Tahkokankaan palvelukeskuksessa kymmenen vuotta. Syvästi kehitysvammainen ja epilepsiaa sairastava nuorukainen on täysin muiden avun varassa. Hän ei pysty kannattamaan päätään eikä kääntymään. Hänen nostamiseensa tarvitaan kaksi ihmistä.
Petrin kahden hengen huone sijaitsee Lounatuulessa, jota kutsuttiin ennen sairaalaosastoksi. "Petri on siitä onnekas, että hän saa käydä täällä koulua", hänen äitinsä Helena Bräysy kertoo.
Petri hengittää raskaasti. Äiti kertoo, että limaisuus on perua siltä ajalta, kun Petri siirrettiin sairaalaosastolta Kuusirinteeseen. Siellä oli pahoja sisäilmaongelmia, ja Petri joutui flunssakierteeseen. Myös henkilöstö sairasti paljon.
Sittemmin yksikkö suljettiin, ja Petri sai palata entiselle osastolleen. Limaisuus on vähentynyt, muttei poistunut. Välillä limaa pitää imeä imulla, jotta hengitys kulkee.
Tahkokankaan tiloja on saneerattu viisi vuotta, mutta korjattavaa 40 vuotta vanhassa rakennuskannassa riittää yhä.
"On iso haaste saada rakennukset siihen kuntoon, että täällä pystyy turvallisesti asumaan ja tekemään töitä", ylihoitaja Taina Kärsämänoja toteaa.
"Laitospaikkojen purku
ei ole hallittua"
Tahkokankaan palvelukeskuksen pihalla ei näy ketään, vaikka alueella asuu noin 130 kehitysvammaista pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Enimmillään asukkaita oli yli 300, mutta laitospaikkoja alettiin supistaa rajusti 1990-luvun alussa.
Nyt edessä on uusi rakennemuutos. Suomen noin 2 000 laitospaikkaa aiotaan vähentää 500:aan vuoteen 2015 mennessä.
Paikat vähenevät Tahkokankaallakin, mutta vielä ei tiedetä, kuinka paljon ja millä aikataululla. Jos paikat puolittuvat, Tahkokankaalla asuu viiden vuoden kuluttua enää 65 ihmistä.
Lue lisää sunnuntain Kalevasta!