”Haluaisin opettaa lapselleni, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin ostaminen ja omistaminen. Että varakkuudella tai asemalla ei ole väliä eikä raha tee kenestäkään parempaa tai varattomuus huonompaa ihmistä. Tuntuu, että arvot ovat entisestään pinnallistuneet. Se näkyy selvästi myös koulussa ja erityisesti joulun jälkeen. Lahjoja vertaillaan, niillä leveillään ja vähävaraisten perheiden lapsien saamia lahjoja vähätellään. Se tuntuu todella pahalta.”
Näin pohti eräs opettaja Kelan alkuviikosta julkistamaa tutkimusta, joka käsitteli taloudellista eriarvoisuutta lasten arjessa.
Opettaja jakoi tutkimuksen huolen siitä, että ne lapset, joiden vanhemmilla on taloudellisesti selvästi heikommat resurssit, joutuvat helpommin kiusatuiksi.
Kiusaaminen voi olla hyvin julmaa. Lasta syrjitään, pilkataan ja suljetaan ulos ryhmästä. Hän ei kuulu joukkoon, koska hänellä ei ole merkkivaatteita, viimeisintä huutoa olevaa tekniikkaa repussaan tai hän ei vietä lomiaan reissaten.
Tutkimuksen mukaan kiusatuksi voi lasten kuvausten perusteella joutua niin rikas kuin köyhäkin lapsi, mutta yleisesti ottaen kiusatuksi tuleminen koskee nimenomaan niitä lapsia, jotka eivät voi kuluttaa samoin kuin muut.
Asiantuntijoiden näkemys on, että lasten hyvinvointiin vaikuttaa merkittävällä tavalla se, minkälaisena muut samanikäiset lapset hänet näkevät. Harva haluaa poiketa massasta epäedullisesti. Vaikka kotona saisi rakkautta ja hyväksyntää mielin määrin, on joukkoon kuuluminen ja siinä hyväksytyksi tuleminen olennaista lapsen kokemukselle itsestään.
Aikuisen on lasta helpompi nähdä, kuinka vähän materialla loppujen lopuksi on tekemistä onnellisuuden ja aitojen ihmissuhteiden kanssa ja kuinka järjettömäksi kuluttaminen on luisumassa. Lapselta tämä kyky vielä puuttuu, koska kuluttaminen on luonnollinen osa lapsen elämää, eikä hän muusta tiedä. Jatkuva ostaminen kuuluu asiaan, se on ikään kuin itsestäänselvyys. Joillekin se näyttäytyy myös osoituksena vanhempien rakkaudesta.
Kiusaaminen on aina väärin ja siihen pitää puuttua. Vanhempien tulisi opettaa lapsilleen, että kiusaaminen ei ole sallittua missään olosuhteissa, ja että kiusatuksi tulemisesta pitää kertoa aikuisille.
Joskus kiusaamisen määrittely on vaikeaa. Ehkä asiaa voi lähestyä niin, että kaikista ei ole pakko tykätä, mutta kaikkia kohtaan on käyttäydyttävä asiallisesti. Ei haukuta, pilkata, eristetä eikä lyödä. Tämä yksinkertainen neuvo evästää lasta myös tulevaan elämään aikuisten maailmassa.
Vaikka kaikki kiusaaminen nostaa palan kurkkuun, tuntuu vanhempien varattomuudesta johtuva kiusaaminen erityisen surulliselta.
Lapsi ymmärtää ilman kavereiden pilkkaakin, että hän jää ehkä paitsi jostakin, mitä muut saavat ja kokevat. Lisäksi koulusta tuleva paine kasvattaa painetta kotona. Lapsi pyytää, vanhempi joutuu kieltäytymään.
Toivoa sopiikin, ettei jylläävä talouden taantuma repisi enää enempää taloudellisen epätasa-arvon kuilua auki.
Niin ikävä kuin Kelan tutkimuksen viesti näissä irtisanomisten aalloissa onkin, se ei sinällään sisällä mitään uutispommia. Ulkoiset tunnusmerkit ovat jakaneet lapsia ennenkin. Ainakin kultaisella 80-luvulla osattiin tehdä ryhmiä. Markettifarkkujen pitäjillä ei ollut mitään asiaa 501-porukoihin.
Ehkä se kuuluu lapsuuteen ja nuoruuteen, että muodostetaan jengejä, joihin ei kaikkia huolita. Ollaan mieluusti niiden kanssa, jotka ovat samanlaisia. Ryhmä voi muodostua muutenkin kuin varallisuuden mukaan. Olennaista lienee kuitenkin se, että miten suhtaudutaan niihin, jotka eivät kuulu ryhmään. Kiusaaminen ei ole oikea tapa.