
Muhoksella lukijan bongaaman suurpossun henkilöllisyys on selvinnyt. Se oli Pakurilan tilan villapossu Möhkö.
Muhoksen Leppiniemessä sijaitsevan tilan isäntä Janne Ranua kertoo, että hyvin hellyydenkipeältä Möhköltä erotettiin emakko eri aitaukseen porsimista varten.
– Tällöin Möhkö päätti lähteä etsimään uutta emäntää kylänraitilta.
Autoilija huomasi valtavan possun tiellä ja lähetti kuvan Kalevaan. Toinen paikalle myöhemmin saapunut autoilija oli tiennyt läheisen tilan eläimet ja käynyt hoksauttamassa isännälle karkulaisesta.
– Möhkö on hyvin ihmisystävällinen. Menin paikalle ja näytin käsimerkein ja toruin että nyt omaan aitaukseen. Sinne se sitten juoksi.
Möhkö oli kahden aitauksen takana, mutta jotenkin se oli päässyt livahtamaan tielle saakka. Isäntä ei ole Möhköä punninnut, mutta sen paino on hyvinkin 300-400 kiloa.
Pakurilan tilalla on Möhkö-karjun lisäksi kaksi villapossu-emakkoa. Toisen odotetaan tekevän porsaita piahkoin.
Villapossu on unkarilainen maatiaisrotuinen sika. Janne Ranua kertoo, että Pakurilan tilalle haluttiin villapossuja juuri siitä syystä, että ne muistuttavat lähinnä villisikaa.
Pakurilan tilalla on pääasiassa suomalaisia maatiaiseläimiä: lehmiä, lampaita, vuohia, possuja, villapossuja, kanoja, ankkoja, kalkkuna, kaneja sekä kissoja.
Möhkö-karjun tempaus ei ole ainoa laatuaan, tilalla sattuu ja tapahtuu.
– Mikään ei enää yllätä eläinten kanssa, isäntä toteaa.