Ensi vuonna tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta Terttu Jurvakaisen Taidegallerian perustamisesta.
Tänään, kun kulkija astuu sisään, ensimmäisenä aistii rauhan ja hiljaisuuden. Galleriassa soljuu hiljainen huilumusiikki, johon sekoittuu veden rahoittava solina.
"Se tulee tuosta Arvo Siikamäen teoksesta Muotoja vedessä. Minusta se muistuttaa hienosti luonnosta, täällä sisälläkin", esittelee talon hengetär, taiteilija Terttu Jurvakainen.
Jurvakaisilla on Muhoksella pitkät perinteet ja aikaisemmin kauppiasperhe asusteli kylänraitilla liikehuoneistossaan.
"Muistan kyllä, kun kävelin isäni kanssa kohti nykyisen gallerian tonttia. Siinä oli silloin keltainen viljapelto. Me molemmat ihastuimme paikkaan heti. Tuossa vieressähän on myös tuo vehreä lintukoto eli Hepo-oja", taitelijatar kertoilee.
Vuonna 1977 kauppias Antti Jurvakainen päätti sitten tyttärensä toivomuksesta rakentaa kotiinsa tilat, jonne tuottelias taidemaalaritytär saisi teoksensa esille.
"Olin itse muuttanut jo kolmisen vuotta aikaisemmin vanhempieni taloon, ja olin tuolloin paikallisessa keskikoulussa ja lukiossa kuvaamataidon opettajana", Terttu Jurvakainen jatkaa.
"Ihmisiä vieraili jo silloin luonani ja halusivat nähdä töitäni, mutta niille ei ollut oikein kunnollista paikkaa. Sitten kerran, kun olin omalla kasvimaallani, sain idean, että tämän talon yhteyteen voitaisiin rakentaa minulle oma, pieni galleria."
"Silloin tässä oli jo ateljee ja pieni tila, jossa kehystin töitäni", Terttu Jurvakainen muistelee.
Seuraavat kymmenisen vuotta tilat palvelivat asukkejaan hyvin.
"Mutta vuonna 1986 otin ison lainan ja rakennutin keskimmäisen salin ja toisen kahvio-osan. Ja sillä tavalla toimimme vuoteen 1990, jolloin jouduin siirtämään oman ateljeeni yläkertaan, koska väsyin siihen, että sain maalata toppapuku päällä. Ateljee ei pitänyt lämpöä kovin hyvin, eikä valoakaan ollut riittävästi."
"Nyt minulla on tuolla ylhäällä aivan ihana, valoisa tila, jossa on koko seinä yhtä ikkunaa." Terttu Jurvakaiselle luonnonvalo onkin luomisen elinehto, sillä hän ei maalaa lainkaan keinovalossa.
"Luonnonvalossa maalattu teos toimii mielestäni jokaisessa valaistuksessa, ei välttämättä toisinpäin," hän selventää.
Vuonna 1997 avattiin sitten Taidegallerian uusin pääty.
"Äitini oli kuollut vuotta aiemmin, ja olin jo ennen hänen kuolemaansa ostanut tuon päädyn, koska halusin varmistaa gallerian jatkuvuuden. Minulla oli mielessäni visio ja näkemys kokonaisuudesta. Tällaiselle paikalle on rauhallisuus elinehto, jolla voidaan luoda taidetta ja nauttia taiteesta", hän sanoo.
Terttu Jurvakaisen mielessä on jatkuva huoli gallerian tulevaisuudesta. Hänen apunaan on ympärivuotisesti yksi palkattu työntekijä ja kesäisin pari kesäapulaista. Oman suvun piiristä ei tällä hetkellä näy työlle jatkajaa.
"Toivon todella, että gallerialla olisi edessään hieno tulevaisuus tai edes turvattu jatkuvuus. Ettei elämäntyöni valuisi ihan hukkaan", taitelija jatkaa hieman surua äänessään.
Hän on kauppiassuvun tyttärenä saanut totuttua ajatukseen, että hyvässä ja pahassa Jurvakaisen Terttu saa pärjätä omillaan. Ja hienosti hän on totta vie pärjännytkin. Hänen galleriansa veroista näyttelytilaa saa hakea kaukaa, ja nekin yleensä ovat pystytetty EU- tai jonkin muun vieraan rahoituksen turvin.
"Paikka on vienyt kaiken aikani ja paljon varojani. Todella vähän olen saanut ulkopuolista avustusta tai edes sponsoreita. Ehkä olen liian oman kylän tyttöjä, koska paikan arvoa ei täällä tahdota ymmärtää", hän miettii.
"Tai josko se, että olen itsenäinen toimija ja nainen, on yhdistelmä, jonka annetaan puurtaa yksinään hamaan loppuun", Jurvakainen pohtii.
"Olen silti positiivisella mielellä, kulunut kesä on ollut suhteellisen hyvä ja odotan innolla tulevaisuutta, josko se toisi hyviä uutisia. Muhoksen kunnan, taidemuseon ja Oulun kaupungin kanssa olemme miettineet maakunnallisen taidekeskuksen mahdollisuutta. Se olisi hieno vaihtoehto. Samalla se avaisi Muhoksen kunnalle uusia matkailunäkymiä", hän miettii iloisesti.
"Ja syksyllä aloitan jälleen maalaamisen ja ehkä piipahdan myös ulkomailla katsomassa, mitä sinne taidemaailmaan kuuluu", Terttu Jurvakainen hymyilee.