Päätös kolmen ala-asteen lakkauttamisesta on tuorein ja ehkäpä lopullinen ratkaisu koulujen kohtalosta Muhoksella käydyssä väännössä. Edellinen, keväällä 2006 tehty valtuuston päätös oli niin sekava, että asiaan piti palata.
Muhoksen kouluverkkosuunnitelmaa on vatkattu vuoden 2002 joulukuusta lähtien. Näinä vuosina aiheesta on käyty kitkerää keskustelua ja tehty ristiriitaisia päätöksiä. Usea koulu on ollut lakkautuslistalla, ja aika ajoin päättäjät ovat luvanneet kaikkien jatkavan. Myös uuden rakentamisesta ja nykyisten remontoimisesta on lyöty nuijaa pöytään. Koululaisten vanhemmat ovat olleet vuoroin helpottuneita, vuoroin ymmällään ja äreissään.
Kunnan julkikuvaan niin tämän kuin eräiden muidenkin asioiden mutkikas hoito on iskenyt säröjä. Nyt Muhoksen talous on joka tapauksessa niin kuralla, että säästöjä on pakko löytää.
Kouluverkon harventamiseen on päädytty monessa muussakin kunnassa. Siksi Muhos ei vaikuta poikkeuksellisen kylmähenkiseltä. Tavallisesti kouluja on kuitenkin harvennettu muuttotappiokunnissa. Muhos puolestaan kuuluu kasvukeskuksen naapurissa väkilukuaan kasvattaviin paikkakuntiin. Sinne on muuttanut paljon myös sellaisia perheitä, joita viehättää ajatus lasten pääsystä herttaiseen, oppilasmäärältään pienehköön maalaiskouluun.
Tulevaisuudessa jäljelle jäävät koulut kasvattavat Muhoksella tuntuvasti oppilasmääriään. Sopeutumisaikaa jää sentään hyvin. Päätös kolmen ala-asteen lakkauttamisesta pannaan päätöksen mukaan täytäntöön vuoteen 2020 mennessä.
Moni epäilevä tuomas kysyykin, onko aikataulu tuollainen vain mielialojen tasaannuttamiseksi. Kunnan talouden tasapainoitus vaatisi pikaisia ratkaisuja. Muhoksen oman pääoman osuus on vajonnut alle 50 prosentin, kriisikunnan lukemiin. Kattamatonta alijäämää on huikeat 1,7 miljoonaa euroa.
Mitä ilmeisimmin Muhos joutuu etsimään säästöjä muualtakin kuin koulutoimesta. Kunta- ja palvelurakenneuudistus edellyttää päätöksiä naapureiden kanssa. Vähintään yhteistoimintaan on kyettävä.
Oulun seudulla olisi mahdollisuuksia paljon nykyistä tiiviimpään kuntarakenteeseen, koska kuntakeskusten välimatkat ovat varsinkin pohjoissuomalaisittain lyhyitä. Valtiokin olisi tässä vaiheessa antelias, jos liitoshaluja olisi. Itsenäisen tien valinneissa kunnissa tietysti katsotaan etujen menevän ohi paranevasta taloudellisesta turvallisuudesta. Päättäjien on vain muistettava, että vastuu yltää muutamaa lähivuotta kauemmas.
paakirjoitus@kaleva.fi