MTV3+ te­le­vi­sioi Tony Halmeen oi­keu­den­käyn­nin

Kansanedustaja Tony Halmeen (ps.) oikeudenkäynti televisioidaan huomenna torstaina lähes kokonaisuudessaan MTV3+ digipalvelussa.

Kansanedustaja Tony Halmeen (ps.) oikeudenkäynti televisioidaan huomenna torstaina lähes kokonaisuudessaan MTV3+ digipalvelussa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun käräjäoikeuden istuntoa voi Suomessa seurata televisiosta. Lähetys alkaa kello 13.30.

Oikeudenkäynnit ovat Suomessa pääsääntöisesti julkisia ja käräjätuomari sallii kuvaamisen salissa.

MTV3 perustelee televisiointia sillä, että rikoksista syytettynä on kansanedustaja, joten asialla on mielenkiintoarvon lisäksi yhteiskunnallista merkitystä.

Toinen tärkeä seikka on MTV3:n mukaan se, että julkisuus ja avoimuus ovat suomalaisen oikeudenkäytön peruspilareita. Lisäksi monella suomalaisella saattaa olla - ehkä amerikkalaisiin tv-sarjoihin perustuen - väärä käsitys suomalaisen oikeudenkäynnin kulusta, perustelee MTV3.

Oikeudenkäynti lähetetään parin tunnin viiveellä jälkilähetyksenä, ettei televisiointi vaikuttaisi todistajiin. Todistajien kertomuksia ei lähetetä televisiossa, vaan paikalla oleva toimittaja referoi lähetyksessä todistajien kertomukset.