MTV3: Te­lak­ka­yh­tiö STX:n ra­hoit­ta­jat empivät han­ket­ta

Telakkayhtiö STX:n lainatarve on merkittävästi suurempi kuin julkisuudessa kerrotut 50 miljoonaa euroa

elakkayhtiö STX:n lainatarve on merkittävästi suurempi kuin julkisuudessa kerrotut 50 miljoonaa euroa, kertoo MTV3:n uutiset.

Suuremman lainatarpeen taustalla on MTV3:n mukaan muun muassa se, että rahoittajat ovat alkaneet empiä hanketta.

Lainan tarkoituksena olisi vauhdittaa Turun telakalle kauan odotettua miljardiluokan risteilijätilausta.

MTV3 kertoo, että hallitus puntaroi Turun telakan omistavan korealaisen STX-yhtiön kuntoa. Kysymyksiä on herättänyt esimerkiksi se, miksi yhtiö ei saa puuttuvaa lainarahaa markkinoilta, vaan joutuu turvautumaan valtioon.

STX ja valtio ovat olleet päivän mittaan neuvotteluyhteydessä Turun telakan pyytämästä lainasta, uutisoi Yle. Vielä aiemmin illalla Yle kertoi, että neuvotteluja olisi käyty elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) kanssa. STT ei ole saanut vahvistusta asiaan.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ovat olleet vaitonaisia Turun telakan mahdollisesta risteilijätilauksesta. Kumpikaan ei ole suostunut sanomaan edes sitä, onko asia talouspoliittisen ministerivaliokunnan listalla huomenna.

Ilmoita asiavirheestä