Presidentin valtaoikeuksia pohtiva perustuslakikomitea on saanut ratkaistua keskeisen kiistakysymyksensä, kertoo MTV3:n uutiset.
MTV3:n saamien tietojen mukaan komitea esittää, että hallituksen ja presidentin ristiriitatilanteissa eduskunnan kanta lopulta ratkaisee. Vastedes presidentti voi poiketa hallituksen kannasta lähinnä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Ministeri Christoffer Taxellin johtaman ryhmän mietintöön jättävät eriävän mielipiteensä ainakin vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Niiden mielestä presidentin asemaan ei pitäisi puuttua ollenkaan.
Puolitoista vuotta sitten asetetun työryhmän oli määrä saada esityksensä valmiiksi jo syyskuussa. Työtä viivytti lähinnä kiista siitä, vähennetäänkö presidentin valtaoikeuksia. Uudistusten on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2012.