Jaana Kaunisto vaikuttaa tavalliselta 38-vuotiaalta perheenäidiltä, joka juttelee iloisesti kolmesta lapsestaan. On vaikea uskoa, että hän on ollut eläkkeellä jo seitsemän vuotta.
"Eläkkeelle jääminen oli kauhean nöyryyttävää. Tuntui, että kelpaanko enää mihinkään. Lapsetkin olivat silloin pieniä", Kaunisto muistelee.
Hän sai MS-taudin diagnoosin 27-vuotiaana, mutta epämääräisiä oireita oli jo parikymppisenä. Kun näköhermon tulehdus iski, silmälääkäri passitti hänet magneettikuvaukseen ja sairaus paljastui.
"Itkin pari viikkoa. Tiesin heti, että kyse on vakavasta taudista, koska myös isoäitini sairastaa tätä ja olen ammatiltani perushoitaja." Toisaalta oli helpotus, että epämääräisille oireille löytyi viimein nimi.
Uupumus, tasapainohäiriöt ja liikuntakyvyn heikkeneminen pakottivat luopumaan mieluisasta työstä kolmen vuoden kuluttua diagnoosista.
Toimintakyky huononi, ja taudin pahenemisvaiheita tuli kolme-neljä kertaa vuodessa. Kaksi vuotta sitten interferoni-lääkitys vaihdettiin uuden polven biologiseen natalitsumabi-lääkkeeseen.
Se auttoi. Taudin eteneminen hidastui, ja elämä näyttää nyt valoisammalta. "Uupumus on väistynyt. Välillä on huonoja päiviä ja tuntuu, ettei mikään paikka pelaa, mutta henkisesti olen virkeämpi."
Lääkettä tiputetaan suoneen kerran kuussa sairaalassa. Aiemmin Kaunisto pisti interferonia lihakseen kotona kerran viikossa. Hän kehuu MS-potilaiden hoitoa Suomessa hyväksi.
Kaunisto pitää nettiblogia osoitteessa http://msjaana.ajatukseni.net. Hän on kirjoittanut kaksi kirjaa kokemuksistaan ja käy puhumassa potilastilaisuuksissa ympäri Suomen.
"Pahinta on se, kun ei pysty tekemään samoja asioita kuin ennen. Ei voi kävellä tavallisesti, ja tavarat tippuvat yhtäkkiä käsistä. Se on raivostuttavaa."
