Sinfoniaorkesterin kanssa soittamaan pääseminen on nuorelle instrumentalistille aina juhlaa, vaikka enemmistöllä Madet-oja-kilpailun 17-vuotiaiden ja sitä vanhempien sarjan finaaliin päässeistä oli tätäkin kokemusta entuudestaan.
Tasosta todisti, ettei kukaan antanut oudon tilanteen ja jännittämisen päästä niskan päälle. Kuultiin kelpoja suorituksia. Ne saattoivat edetä vähän yksioikoisesti, mutta olivat yhtä kaikki loppukilpailun arvoisia.
Tylsyydentappotalkoisiin Madetoja-finalistien pitääkin osallistua niin kauan kuin sormet pianon koskettimistolle taipuvat. Mozartin henkevän keveyden hakeminen merkitsee ikuista työmaata, saimme jälleen huomata.
Sarjan voittajaksi kruunatun Joel Papinojan opinahjo on Pohjois-Kymen musiikkiopisto. Hän soitti I osan Mozartin Konsertosta nro 20 d-molli KV 466. Hänen suorituksessaan viehätti kaikkien osa-alueiden harmonia, jonka tosin saattoi tulkita myös lieväksi yksitotisuudeksi.
Nähdäkseni voittajan nykyinen perus-Mozart paranee tehokkaammilla kontrasteilla ja herkemmällä vaistonvaraisella reagoinnilla - eli syvällisemmän teokseen paneutumisen tuloksena ajan kanssa.
Saman konserton II ja III osilla jatkoi sarjan kakkonen, Essi Myöhänen Kuopion konservatoriosta.
Hänen pianisminsa oli lämpimän vakaata, määrätietoista ja artikulaatio selkeää. Parhaimpaan Mozart-lentoon Myöhäselläkin on vielä taivalta edessään.
Kolmanneksi sijoittunut Kati Arikoski Turun ammattikorkeakoulusta tulkitsi Carl Maria von Weberin naiivinpuoleisen Konzertstückin op. 79.
Arikoskella oli kilpailijoista eniten viehtymystä ärhäkkyyteen ja spontaaniin teatraalisuuteen.
Alkujäykkyyden kaikottua vikkelät sormet pääsivät valokeilaan, mutta nopeimmissa juoksutuksissa ilmeni myös lievää likilaskuisuutta.
Hanna-Leena Hakulinen Lahden konservatoriosta oli valinnut finaaliin Lisztin Konserton nro 1 Es-duuri.
Jo alun näyttävät oktaavit ja kandenssinomaiset purkaukset todistivat lennokkaasta, luontevasta tulkitsijasta, joka ei antanut minkään karikon pysäyttää.
Toivelistalle lisäisin pari kiloa lisää käsivoimaa, ettei huipputehoja tarvitsisi pakottaa.
Helsingin ammattikorkeakoulussa opiskelevan Gustav Nyströmin finaaliteos, Mozartin Konsertto nro 17 G-duuri KV 453 rakentui asiallisesti, selkeästi ja parhaimmillaan sävykkäästikin. Rytmisessä hienosäädössä kuului muutama tahmeuden häivähdys.
Henri Tiihonen, hänkin Helsingin ammattikorkeakoulusta, tulkitsi I osan Mozartin Konsertosta nro 20 d-molli KV 466.
Tiihonen osoitti kypsää pyrkimystä sävylliseen ja agogiseen notkeuteen, mutta tulkinta ei siitä huolimatta ehtinyt oikein nousta siivilleen.
Harmillista, että Madetojan sali ilmastointi päätti ruveta viheltämään juuri Tiihosen soiton aikana. Vastaavantyyppisiä ongelmia on ilmennyt aiemminkin, kun pakkasmittarin lukemat laskevat tarpeeksi alas.