Irakin poliisi ja kapinalliset ovat ottaneet yhteen tulitaisteluissa Mosulissa Pohjois-Irakissa. Ainakin 14 ihmistä on saanut surmansa ja 48 ihmistä on haavoittunut taisteluissa eri puolilla Mosulia, sairaalalähteet ja viranomaiset kertovat.
Silminnäkijöiden mukaan taistelu alkoi, kun poliisi ampui kohti kapinallisia, jotka vastasivat tuleen kranaatein. Alueella kuului lisäksi viisi tai kuusi äänekästä räjähdystä. Aamupäivällä alkaneet yhteenotot levisivät iltapäivän kuluessa koko kaupunkiin.
Sairaalalähteet kertoivat useimpien uhrien olevan siviilejä.
Irakin kolmanneksi suurin kaupunki Mosul on ollut viimeisen vuoden aikana toistuvasti väkivaltaisuuksien näyttämönä.
Levottoman al-Anbarin maakunnan kuvernööri on eronnut tänään tehtävästään. Kuvernööri oli luvannut hänen kolmen poikansa sieppaajille eroavansa, jos pojat vapautetaan.
Sieppaajat päästivät pojat vapaaksi Fallujassa viikon vankeuden jälkeen.