Nykyhistorian tunnetuimpia vanadalismin "urotöitä" on Mostarin vanhan sillan tuho Bosnian sodassa 9. marraskuuta 1993. Tätä ennen tuo turkkilaisen rakennustaiteen ja esteettisyyden helmi oli uhmannut painovoimaa ja ihmisten tuhovimmaa 427 vuotta.
Mostar oli ennen Bosnian sotaa ollut loistava esimerkki monikulttuurisesta kaupungista, ja silta symboloi kaikkea sitä. Se nimittäin yhdisti toisiinsa Neretva-joen eri puolilla olevat bosniakkien (muslimeja) ja kroaattien (katolisia) kaupunginosat.
Ensimmäisen iskun siltaa vastaan tekivät serbit, joiden armeijan kranaatti iskeytyi sillan länsipäähän huhtikuussa 1992. Tämä herätti kaupunkilaiset puolustamaan aarrettaan. Siltavanhus sai lautakatoksen ja sen kylkiä suojattiin hiekkasäkeillä ja autonrenkailla.
Keväällä 1993 kroaatit ja bosniakit olivat ajautuneet rintaman eri puolille, ja se tiesi kohtaloniskua myös Mostarin sillalle. Toukokuussa Bosnian kroaattien puolustusneuvoston sotilaat iskivät sitä vastaan muutamilla kranaateilla. Räjähdykset ravisuttivat siltaa ja rikkoivat etenkin sen kaiteita. Mutta se kesti -- vielä.
Sen sijaan silta ei enää jaksanut pitää puoliaan marraskuun 8:ntena alkanutta kroaattien T-55-tankkien moukarointia vastaan. Seuraavana aamuna kaupunkilaisia kohtasi lohduton näky. Sillan eteläpuoli oli murskana ja sen paino oli kokonaan pohjoispuolen ehjänä pysyneiden kivikaarien varassa.
Lopulta 9. marraskuuta kello 10.16 sylkäisty ammus luhisti sillan itäpäädyn, ja kaupungin monikulttuurisuuden symboli romahti joen kuohuihin.
Pari vuotta tämän jälkeen 1. marraskuuta 1995 Mostarin kroaatit ja bosniakit päättivät rakentaa tuhotun sillan uudelleen. Se vihittiin käyttöön heinäkuussa 2004.