Tasan viikko sitten tuli kävellyksi tuokio tulevaisuudessa, ja tältä se näytti ja tuntui. Uusi Moscow City on nousemassa Moskovajoen rannalle - solakat pilvenpiirtäjät tavoittelevat taivaita kiiltävinä, maanpinnalla parkissa isoja Bemareita ja Mersuja toinen toisensa jälkeen, ulkomainokset kauppaavat viimeisen päälle uusia hightech-vempaimia, kaikki vastaantulevat naiset kuin mallitoimiston katalogeista repäistyjä.
Ja ilma kuin Afrikassa. Takana ja edessä monta päivää kovinta toukokuista lämpöaaltoa koskaan, mittari päiväkaupalla paljon yli 30 asteen, kuumuus tunkeutunut jo kaikkien rakennusten uumeniin piinana, joka lamauttaa kaikki jotka eivät ole kyllin varakkaita ilmastoituihin työtiloihin.
Öljyrahalla ökyrikastuvan uuden Venäjän ultramoderni sydän keskellä kasvihuoneilmiön kuumuutta. Siinä se on se tulevaisuus, ja tässä: kohta nämä tuhannet toimistot ovat valmiita, ja se tietää tuhansia työntekijöitä ja tuhansia autoja. Paha vain niillä ei pääse mihinkään, sillä vanhat kadut eivät yksinkertaisesti vedä tätä uutta vaurautta ja kaikki jumittuu ruuhkiin. Vakavissaan mietitään toista katukerrosta kattojen päälle.
Mutta tuo pilvenpiirtäjätyömaa on yhä kesken ja edelleen kaduilla on enemmän Ladoja kuin Jaguareja, eli vilkaistaan vielä tätä nykyisyyttä.
Edessä vähän ennen nosturimetsää on kansainvälinen messukeskus. Keskiviikkoiltana viikko sitten tapahtuu seuraavaa. Kolme-neljä gangsteria tunkeutuu keskuksen johtajan kotiin ammuttuaan turvamiestä molempiin polviin. Rosvot etenevät sisälle taloon kiristämään rahaa uhriltaan, mutta turvamies ryömii perässä yläkertaan ja ampuu kaksi tunkeutujaa hengiltä.
Opetus? Polvet eivät riitä kohteiksi.
Isossa konferenssihotellissa on meneillään kansainvälisen toimittajajärjestön IFJ:n maailmankokous. Se pidetään kolmen vuoden välein eri puolilla maailmaa ja saa yleensä isäntämaassa paljon huomiota. Venäjälle kokous oli tullut maan toimittajaliiton kutsusta. Se on valtiosta riippumaton iso liitto - ei ammattiliitto sanan länsimaisessa mielessä, sillä sellaisia ei maassa ole, mutta siihen suuntaan kuitenkin.
Kuukausi ennen työlään konferenssin alkua Venäjän toimittajaliitto sai viranomaisilta kirjeen, jonka mukaan liiton toimistotilat tarvitaan muuhun käyttöön ja niiden pitäisi olla tyhjiä viikko ennen konferenssia. Eivät olleet, mutta häätöuhka jää päälle.
Tapana on, että isäntämaan presidentti tai joku muu iso pamppu toivottaa kansainväliset toimittajat tervetulleiksi. Moskovassakin avausohjelmaan on painettu vaikuttavia, tunnettuja nimiä. Kukaan heistä ei ilmaannu paikalle, peruutukset tulevat viime hetkillä.
Iltaohjelman on määrä olla tunnetussa ravintolassa toisaalla Moskovassa. Iltapäivällä tulee tieto, jonka mukaan ravintolan sähköt ovat yllättäen katkenneet eikä se voi ottaa ketään vastaan. Kokousväki syö hotellissaan.
Venäläisiä toimittajia on paikalla jopa satoja. Konferenssissa puhutaan paljon Venäjän sananvapaudesta. Mihinkään kansallisesti merkittävään isoon tiedotusvälineeseen ei tästä välity mitään, pienempiin toki. Aiottua mielenosoitusta sananvapauden puolesta ei pidetä.
Konferenssissa esillä on vaikuttava noin 200 mustavalkoisen valokuvan galleria. Siinä ovat ne journalistit, jotka Venäjällä on murhattu tai jotka ovat kuolleet oudoissa onnettomuuksissa 1990-luvun alun jälkeen. Aniharva tapaus on selvitetty.
Kokouspaikalla kaikesta tästä voidaan puhua vapaasti. Mitään ulkoista kontrollia ei näy, kiellettyjä teemoja ei ole. Mutta tuon viiden tähden hotellin ulkopuolelle muualle Moskovaan saati koko Venäjälle puheista ei kantaudu likipitäen mitään.
Tätä voi jo sanoa viranomaisten ammattitaidoksi. Miten niin sananvapaus uhattuna? Tehän saitte kaikki tulla tänne ja pitää kokouksenne aivan rauhassa.
Koko ajan mietitään, mitä Venäjällä oikein tapahtuu. Se on sikäli hyvä kysymys, ettei kellään tunnu olevan siitä mitään todellista tietoa. Tosin jos johtolankoja hakee, yhden sellaisen voi nähdä Valkoisen talon eli Venäjän duuman entisen rakennuksen isossa ulkoseinässä. Yön pimeydessä siihen lävähtää valtava mainosteksti koko seinän poikki: Gazprom.
Terävä, poliittisesti valveutunut nuori mies pohtii uusia bisneksiä. Hänen vaimonsa pohtii ulkomaille muuttoa kun se vielä onnistuu.
Mies kertoo etsimällä etsineensä uskottavaa oppositioliikettä mutta sellaista ei vain löydy. Ne kaikki ovat jotenkin toivottomia. Meneillään on "bonapartisointi", jossa demokratian kaikki kulissit ovat olemassa mutta totuus on jossain toisaalla.
Entä miten sellainen on mahdollista maassa, jossa joka kulman takana törmää fiksuihin, hyvin koulutettuihin ja maailmaa tajuaviin ihmisiin? Miksi he eivät ota poliittista aloitetta, jos nyt mennään outoon suuntaan?
"Olen miettinyt samaa asiaa paljon. En tiedä siihen vastausta."