Kun Suomi oli Venäjän vallan alla, asioita pyrittiin hoitamaan suoraan hallitsijan kanssa luottamalla tämän oikeamielisyyteen. Näin syntyi sanonta "Pietarin tiellä". Sen jatkumona voidaan pitää tapaa, jolla toimittiin suomettumisen vuosina.
Suojelupoliisin tutkijana toimivan historioitsijan Kimmo Rentolan uusi teos paljastaa karusti, miten pitkälle suomalaisvaikuttajat olivat valmiita menemään Moskovan tiellä. Kun kutsu kävi kotiryssältä, oltiin valmiita luottamuksellisiin keskusteluihin kuin lukkari sotaan. Tällaisia suomalaisia oli kirjan mukaan lähes sata.
Pelkät tapaamiset neuvostoedustajien kanssa eivät tehneet listalla olevista suomalaisista KGB:n agentteja. Monet raportoivat tapaamisista Supolle, joka myös itse seurasi niitä tarkasti. Tapaamisissa varmaan ajettiin myös Suomen etua.
Rentolan julkaisema nimilista osoittaa kuitenkin, että idän emissaareilla oli hämmästyttävän kattavat suhteet suomalaisvaikuttajiin. Vain tapaamisiin suostuneet itse tietävät, mitä he kertoivat vastapuolelle ja lavertelivatko he kenties liikaa ja jopa maan etua vahingoittaen.
Rentola tuo uutta valoa lyhyen aikaa Neuvostoliiton Helsingin-suurlähettiläänä toimineen Aleksei Beljakovin toimintaan. Tähän asti on ajateltu, että Beljakov tavoitteli äkillistä ja jopa väkivaltaista vallankumousta. Rentola todistaa, että Urho Kekkosen maasta vähin äänin karkottaman Beljakovin tehtävä oli saada aikaan vallankumous, mutta hitaammin ja päällisin puolin laillisin muodoin.
Merkittävä lisätieto ei nollaa sitä tosiasiaa, että 1970-luvun vaaran vuodet alkoivat Beljakovin kaudesta ja jatkuivat koko vuosikymmenen Suomen kovana ja koventuvana painostuksena.