Venäläiset ovat hauskaa porukkaa. Sanavalmiutta ja ilkikurisen humoristista otetta elämään arvostetaan kaikissa yhteiskuntaluokissa. Napakasti asian ytimeen osunut vitsikäs huomio otetaan vastaan sydämellisellä naurun remakalla: "Sinä olet meidän väkeä!" kehuvat paikalliset mukaviksi tyypeiksi havaitsemiaan ulkomaalaisia.
Suomalaisten ei ole lainkaan vaikea ystävystyä Venäjällä. Oma mentaliteettimme ei tosiasiassa ole niin kaukana itänaapuriemme sielunelämästä kuin haluamme itsellemme vakuutta. Muutamia eroja kuitenkin löytyy. Tyyneyteen tottuneelle kansalle venäläisten äänekäs mielipiteiden vaihto saattaa näyttää ilmiriidalta.
Sitä se ei kuitenkaan ole. Keskustelukumppanien näkökantoja testataan tiukoilla vastaväitteillä, joiden esittämisessä äänen voimakkuus kasvaa usein italialais-kreikkalaiselle tasolle.
Toinen selkeä ero liittyy tulevaisuuden odotuksiin, jotka protestanttisen kulttuurin edustajilla saattavat olla melko negatiivisia. Kun suomalainen pelkää pitkän ilon muuttuvan pian itkuksi, venäläinen luottaa jääräpäisesti siihen, että kaikki tulee todennäköisesti sujumaan hyvin. Oltiinpa kuinka syvällä suossa tahansa.
Luottavainen tyytyminen kohtaloon, lähimmäisen hätään eläytyminen ja halu auttaa muita, itsekriittisyys, avoimuus ja suorasanaisuus, huumorin sekä hauskojen kielikuvien arvostus, jalomielisyys -- venäläiset eivät osaa olla pitkävihaisia: tällaisia luonteenpiirteitä Nobel-kirjailija ja yksi tunnetuimmista neuvostoaikaisista toisinajattelijoista Aleksandr Solzhenitsyn löysi kansastaan. Listasta on helppo tunnistaa monia piirteitä, joita myös suomalaiset arvostavat itsessään.
Solzhenitsynin esseessä kerrottiin edellä mainittujen lisäksi venäläisen luonteen "leveydestä" ja päätösten ailahtelevuudesta. Niin kutsuttu venäläinen "suuri sielu" sallii ihmisen olevan useampaa eri mieltä yhdestä ja samasta asiasta. Tätä järjestelmällisyyteen ja suoraviivaisuuteen kasvatettujen suomalaisten on ehkä vaikea hahmottaa.
Tietysti kaikki edellä sanottu pohjautuu jyrkkiin yleistyksiin. Kaikista maista löytyy monenlaisia ihmisiä. Mutta mukava näitä prototyyppejä on silti pohtia. Joskus ne osuvat kohdalleen, monesti taas omia ennakko-odotuksia on pakko muuttaa.
Mikä venäläisyydessä sitten edelleen aiheuttaa epäluuloja, vaikka ajattelemme monista asioista samalla tavalla? Ehkä kansainvälisen politiikan kovat ja ryppyotsaiset otteet langettavat varjon liian helposti kokonaisen kansan ylle.
Suomessa ja lännessä ylipäätään on tapana unohtaa, että Moskova ja Kreml eivät ole yhtä kuin koko Venäjä.
Vaikka Venäjän kansan mahdollisuudet vaikuttaa poliittisiin kiemuroihin ovat pienet, heillä on silti sanansa sanottavana. Huumori on perinteisesti tarjonnut suositun foorumin yksilöiden tuntojen esille tuomiselle. Filosofoiva esimerkki ajalta ennen Putinin toista valtakautta:
Varis istuu puun oksalla juuston pala nokassaan. Kettu juoksee puun alle ja kysyy:
"Varis, oletko poliittisesti valveutunut?"
Varis vaikenee.
"Varis, menetkö äänestämään presidenttiä?"
Varis vaikenee.
"Varis, meinaatko äänestää Putinia?"
Tyhmyyksissään varis raakkuu: "Kyyy-llä!".
Juusto tietysti putoaa ketun suuhun, ja kettu juoksee pois ivallinen ilme naamallaan.
Varis istuu oksallaan ja pohtii: "Entä jos olisinkin vastannut "en"? Eipä olisi mikään mennyt toisin."
Vitsi saattaisi sopia esimerkiksi siitä, mitä tarkoittaa "luottavainen tyytyminen kohtaloon".
Kirjoittaja on toiminut lehdistöneuvoksena Suomen suurlähetystössä Moskovassa.