Yläasteikäisenä oli äärimmäisen noloa tulla parin kaverin kanssa kotiin, kun seitsemän vuotta nuorempi pikkusisko ja äiti olivat nauliintuneet television ääreen. Katsomaan Muumeja. Silloin sisarellani oli vaihe, jolloin hän toivoi, että häntä kutsuttaisiin vain nimellä Nipsu-Myy. Omaa nimeään hän ei ollut kuulevinaan. Noloa.
Sisäisen teinini haavat lienevät umpeutuneet, sillä Muumit ovat viimein alkaneet kiehtoa itseänikin. Lapsekkaiden animaatiohahmojen takaa kuulen viimein suvaitsevaisuuden äänitorven, Tove Janssonin..
Hienointa on, että Jansson kuvaa muumihahmojen toisistaan poikkeavat ominaisuudet arvostaen. Se virkistää tässä hetkessä, jossa kaikkiin vastoinkäymisiin ja uhkiin on löydettävä syyllinen, mieluusti tietysti jostain muusta ryhmästä kuin mihin itse kuuluu.
Niin, tässä hetkessä. Muumilaakson väellä olisi paljonkin annettavaa maailmalle, joka tuntuu keikkuvan omakätisesti luodun talouskriisikuilun partaalla.
Otetaan vaikka tämänhetkinen lempihahmoni, Nuuskamuikkunen, joka ei voi ymmärtää maallisiin asioihin kohdistuvaa kiintymystä. Siis sellaisia hahmoja kuin rahanahne Nipsu tai kaikenmoista keräilevät Vilijonkka ja Hemuli. (Hemulin puolustukseksi on sanottava, että kun hän sai postimerkkikokoelmansa täydelliseksi, herra lamaantui, kun ei enää ollut keräilijä vaan omistaja.)
Nuuskamuikkusen mielestä omistaminen merkitsee vain huolia. "Kaikki muuttuu vaikeaksi, jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen."
Oi kuinka totta! Jos en olisi sijoittanut rahastoihin, minun ei tarvitsisi seurata harmistuneena vierestä, kun minimaalisten sijoitusteni arvo laskee laskemistaan. Jos ei omista, ei tarvitse huolehtia.
"Yksi kahvipannu sinne tai tänne - ei kai se suuria merkitse kun ollaan etsimässä pyrstötähtiä."
Onneksi elämässä on muutakin kuin raha, omistamisen ilo, työnteko ja päteminen. Sitä on vain vaikea muistaa. Silloin Jansson ottaa taas niska-perseotteen ja ravistelee. Tällä kertaa Nuuskamuikkusen isän, Juksun, sanoin:
"Kyllä te vietätte elämää! Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista. Johan sitä masentuu kun vain ajatteleekin kaikkia niitä, jotka tekevät työtä ja raatavat. Ja mitä hyötyä siitä on. Eräs sukulainen luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän olo oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo. Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!"
heidi.hietala@kaleva.fi