Suomi on ajautumassa turvallisuuspoliittiseen umpikujaan: Nato-jäsenyys ei ole poliittisesti mahdollinen, eikä talous anna periksi varustaa omia puolustusvoimia riittävästi.
Suomalaiset suhtautuvat hyvin kriittisesti puolustusliitto Naton jäsenyyteen, kertoo Helsingin Sanomien teettämä tuore mittaus. Vain joka kuudes suomalainen kannattaa jäsenyyttä, kaksi kolmesta vastustaa sitä. Etenkin kokoomuksessa, joka on mielletty vanhastaan Nato-myönteiseksi, on vastustajien osuus kasvanut roimasti.
Muutos on merkittävä. Vastustajien osuus on reilussa vuodessa kasvanut yli kymmenen prosenttiyksikköä. Kuitenkaan Naton toiminnassa ei ole tapahtunut oleellista muutosta, eikä sotilaallinen tilanne lähialueillamme ole muuttunut.
Vastustuksen kasvun taustalla on useita tekijöitä. Päällimmäisin ja viimeisin on presidentinvaalit. Ehdokkaat ovat kieltäneet toinen toisensa jälkeen Naton. Suuri yleisö ei siksi koe aihetta tärkeäksi. Yhtä ehdokasta lukuun ottamatta kaikki haluavat kuitenkin säilyttää Nato-option, mahdollisuuden liittoutua, jos tilanne sitä vaatii.
Toinen syy on Euroopan talouskriisi. Suomessa on perussuomalaisten menestyksen myötä lisääntynyt käsitys Brysselin "pakkopaidasta". Euron ja Euroopan Unionin myönteiset vaikutukset on suurelta osin unohdettu. Talous- ja rahaliitossa on sama kaiku kuin puolustusliitossa. Suomalaiset tuntuvat haluavan eristäytyä maailmasta enemmän kuin osallistua siihen.
Kolmas syy on Suomen poliittinen lähihistoria. Sana "Nato" tuo edelleen suurelle joukolle suomalaisia mieleen Neuvostoliiton, politbyroon, Brenevin, Reaganin ja Urho Kekkosen. Monin tutkimuksin on osoitettu, että Neuvostoliitto suhtautui epäillen jopa Suomen haluun tiivistää välejään silloiseen Euroopan talousyhteisöön EEC:hen. Kremlin vallanpitäjät lukivat EEC:n pelkäksi Naton taloudelliseksi käsivarreksi.
Mielikuvat ohjaavat suomalaista ulko- ja turvallisuuspoliittista ajattelua suorastaan vaarallisella tavalla. Olemme hyvää vauhtia ajautumassa umpikujaan: Nato-jäsenyys on poliittinen mahdottomuus, ja omien puolustusvoimien riittävä varustaminen puolestaan taloudellinen mahdottomuus. Tämän umpikujan selvittämiseen ei yhdeltäkään presidenttiehdokkaalta ole kuultu ainoatakaan edes puoliksi järkevää lausetta.
HS:n mittauksesta näkyy, että suomalaiset pelkäävät mörköä, jota ei ole olemassakaan. Kylmä sota on päättynyt parikymmentä vuotta sitten. Neuvostoliitto on kuollut, ja samalla kertaa meni itäblokki. Kaksinapainen maailma on muuttunut moninapaiseksi. Talouden myllerrykset ovat muuttamassa maailmanjärjestystä perusteellisesti.
Nostalgia impivaaralaisesta Suomesta on nostanut eurokriisin myötä päätään. Toinen harha on Nato-optio, joka on puhdasta hölynpölyä. Sellaista ei ole olemassakaan. Suomi ei voi yksipuolisesti valita liittoutumisen ajankohtaa saatikka ehtoja.
Kolmas harha koituu lähihistoriasta. Suomen ulkopoliittinen liikkumatila on tätä nykyä paljon suurempi kuin se oli yya-Suomessa. Ja miksikö on? Koska Suomi ymmärsi ajoissa käyttää tilansa ja hakeutua kumppanuuteen lännen samanmielisten kanssa.