Suomessa vieraili viikon alussa Iranin ulkoministeri Muhammed Javad Zarif 60 iranilaisen yritysjohtajan kanssa. Vielä vuosi sitten tällainen vierailu olisi ollut mahdoton: Iraniin kohdistui jyrkkiä talouspakotteita sen epäilyttävän ydinohjelman takia.
Ydinkiistassa päästiin kuitenkin sopuun viime vuonna, ja pakotteita alettiin purkaa tämän vuoden alussa. Sen jälkeen Teheranin lentoasema on kuhissut kauppavaltuuskuntia, sillä 80 miljoonan asukkaan Iranin taloudellinen potentiaali on merkittävä.
Talouspakotteet ovat estäneet Iranin vientiä ja vaikeuttaneet luonnonvarojen jalostusta, kun tuotantokoneistoa ei ole saatu uudistetuksi. Nyt se tulppa on auki.
Suomen vienti Iraniin oli viime vuonna jo selvässä nousussa, arvoltaan 40 miljoonaa euroa. Potentiaalia on kuitenkin paljon enempään, kun Iran alkaa esimerkiksi uudistaa vesihuoltoa, jätehuoltoa, teollisuuden energiatehokkuutta ja terveysteknologiaansa.
Kaupankäyntiin Iranin kanssa liittyy kuitenkin vaikeita moraalisia näkökohtia. Iranin ihmisoikeustilanne on edelleen huono. Aitoa oppositiota ei sallita. Langetettujen kuolemantuomioiden määrässä sen arvioidaan olevan kakkosena Kiinan jälkeen.
Kun samaan aikaan Suomen tavaravienti kangertaa vakavasti ja kun uusia vientikohteita kaivattaisiin kipeästi, Suomenkin kiusaus pysyä vaiti Iranin ihmisoikeusongelmista on suuri.
Ulkoministeri Timo Soini kertoi ottaneensa Iranin ihmisoikeusongelmat puheeksi iranilaisen kollegansa kanssa. Niin kuului tehdäkin, vaikka yhden keskustelun vaikutus Iranin noudattamaan politiikkaan tuskin on kovinkaan merkittävä. Jos sen sijaan kaikkien EU-maiden viesti on yhtenäinen, sillä on jo suurempi paino.
Soini totesi vierailun aikana myös, että ihmisoikeusvaatimuksissa ei pitäisi olla kaksinaismoraalia, siis valikointia maan mukaan. Tässä hän on oikeassa. Jos Suomi ei vakavasti nosta esiin paljon tärkeämmän kauppakumppaninsa Kiinan ihmisoikeusongelmia, on johdonmukaista noudattaa sitä linjaa Iraninkin kanssa.
Toinen vaihtoehto olisi nostaa ongelmat kaunistelematta esiin kaikkien kanssa. Linjaus olisi moraalisesti kestävin. Siihen vain ei tosimaailmassa lähde yksikään maa. Myös Yhdysvallat katsoo pitkälle sormien läpi räikeitäkin ihmisoikeusloukkauksia, jos kyseessä on tärkeä liittolainen tai kauppakumppani.
Suomessakin voidaan aina toivoa, että kun taloudelliset suhteet vahvistuvat, niillä on myönteiset vaikutuksensa myös ihmisoikeuksiin. Monesti näin on ollutkin. Pahemmassa tapauksessa kasvavasta kaupankäynnistä hyötyvät vain poliittinen johto ja talouseliitti.
Iranin kohdalla kaupankäynnin toivotaan vahvistavan sen vapaamielisempien poliittisten voimien asemaa. Se kehitys on mahdollista ja toivottavaa.
Mitään ratkaisevaa tuskin kuitenkaan tapahtuu niin kauan kun lopullinen sana Iranin suurissa poliittisissa kysymyksissä on vanhoillisilla uskonnollisilla johtajilla.
Pääkirjoitus