Oulun Kaakkurissa sattui varhain lauantaiaamuna onnettomuus, jonka seurauksena yksi henkilö menehtyi ja yksi loukkaantui vakavasti.
Onnettomuus sattui puoli kuuden aikaan Kaakkurinojantiellä. Kyseessä oli yhteentörmäys moottoripyörän ja pakettiauton välillä.
Moottoripyörä oli ajanut pyörätietä pitkin Bauhausin suunnasta. Pakettiauto oli puolestaan tullut tietä pitkin Iinatin suunnasta. Moottoripyörän kuljettaja törmäsi pakettiauton oikeaan kylkeen pyörätien ja Kaakkurinojantien risteyksessä.
Moottoripyörässä oli kuljettajan lisäksi ollut yksi henkilö kyydissä. Molemmat olivat miehiä. Miehistä toinen menehtyi törmäyksen seurauksena ja toinen loukkaantui pahoin. Poliisi ei tässä vaiheessa ota kantaa siihen, oliko menehtynyt henkilö moottoripyörän kuljettaja vai kyytiläinen.
Poliisin tämän hetken tiedon mukaan autoilija ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Tapahtunutta tutkitaan tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Tekninen tutkinta käynnistyi jo aamuvarhaisella.
Selvitettäviin asioihin kuuluu muun muassa se, miksi moottoripyöräilijä ajoi pyörätiellä, jossa hänen ei olisi kuulunut ajaa.
Poliisin käsityksen mukaan moottoripyörällä oli huomattava vauhti, mutta sekin selviää tarkemmin tutkinnan edistyessä.
Viikko on ollut synkkä Oulun liikenteessä, sillä torstai-iltana motocross-pyörällä liikkunut nuorehko mies suistui ulos tieltä Rajakylän Ratamotiellä. Mies kuoli onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.