Piikkirenkaiden sävyttämä jääspeedway ei ole pehmeiden miesten laji, eikä ainoa suomalainen maailmanmestari Jarmo Hirvasoja pyri romuttamaan imagoa.
"Jääspeedway on moottoriurheilun kovin taistelulaji. Eihän tämä ole kovin mediaseksikästä hommaa, vaan pikemminkin primitiivistä", sanoo Hirvasoja, joka ei itsekään välttynyt pitkällä urallaan vakavilta loukkaantumisilta.
Tosin vuoden 1990 maailmanmestari ei dramatisoi epäonnen hetkiään.
"Pistin palasiksi kymmeniä pyöriä. Luita meni poikki, minkä vuoksi ajamiseen tuli taukoja. Urheiluvammat ovat kiusallisia", toteaa Hirvasoja mustalla huumorilla.
Maailmanmestaruuden lisäksi Oulun Moottorikerhon mies otti henkilökohtaisen MM-hopean 1985 sekä joukkuekilpailun MM-pronssia 1984 ja 1988. Suomen mestaruuden hän voitti seitsemän kertaa.
Hirvasojan parhaina vuosina taistelu maailman huipulla oli samalla kamppailua koneistoa vastaan. Eräässä maan valtalehdessä kuvailtiin, että Göteborgin MM-finaalin 1990 asetelma oli "Hirvasoja vastaan suuri ja mahtava Neuvostoliitto".
Jääspeedwayn valtamaassa lajiin panostettiin totalitarismin hengessä.
"Neuvostoliiton maajoukkue oli vuodessa 200 vuorokautta yhteisellä leirillä. Jos olisin tiennyt kuinka paljon he harjoittelevat, ja kuinka kovaa oli venäläisten sisäinen kilpailu, olisin tuskin lähtenyt tavoittelemaan maailman huippua", pohtii Hirvasoja.
Lue lisää jääspeedwaystä maanantain Kalevasta!