Toronto Montreal jatkoi vahvoja esityksiään jääkiekon NHL-liigassa nujertamalla Toronton vieraissa 4-5. Tiukka ottelu ratkesi kolmannessa erässä, kun Steve Begin tasoitti tilanteeksi 4-4 iskemällä paluukiekon maaliin Ed Belfourin torjuttua Saku Koivun laukauksen eteensä. Parisen minuuttia myöhemmin Mike Ribeiro iski loppulukemiksi 5-4.
Montreal kävi ottelun aikana johdossa kaksi kertaa, mutta Toronto vastasi samalla mitalilla.
- Meillä on nuori joukkue, paljon keltanokkia. Tekee hyvää joukkueen itseluottamukselle nousta voittoon loppuhetkillä, kaksi syöttöpistettä uransa 500. NHL-ottelusta koonnut Koivu totesi uutistoimisto AP:lle.
Dallasissa Jere Lehtinen iski maalin, kun kotijoukkue hävisi Coloradolle 2-3. Dallasin kolmannen erän raju kiri katkesi erän lopulla Coloradon Marek Svatosin ylivoimamaaliin.
Edmontonissa kotijoukkue otti 4-3-voiton Vancouverista rangaistuslaukauksien jälkeen. Ottelun ratkaisi kaksi maalia tehnyt Raffi Torres. Vancouver nousi kolmannessa erässä 2-2:een Markus Näslundin ylivoimamaalilla, jota Sami Salo oli pohjustamassa.
Hieman myöhemmin Salo vei vieraat maalin johtoon, mutta Torres tasoitti tilanteeksi 3-3 hetki ennen päätöserän loppua ja onnistui sitten rangaistuslaukauksessaan.
Jussi Markkanen torjui Edmontonin maalissa 28 kiekkoa ja Vancouverin Näslundin ja Todd Bertuzzin rangaistuslaukaukset.
Toivonen maalissa
Hannu Toivonen torjui 23 kaikkiaan 29 laukauksesta päästyään NHL-jäälle, kun Boston kukisti Pittsburgin vieraissa jatkoajalla 7-6. Ottelussa Pittsburghin tähtitulokas Sidney Crosby iski uransa ensimmäisen NHL-maalin, kun seuran 40-vuotias omistaja ja veteraanitähti Mario Lemieux puolestaan onnistui maalinteossa kahdesti.
Tasainen ottelu, jossa kotijoukkue oli parhaimmillaan jo 4-2-johdossa, ratkesi jatkoajan toisella minuutilla, kun Bostoniin tälle kaudelle siirtynyt Glen Murray iski ottelun toisen maalinsa. Toivonen piti kolmannessa erässä maalinsa puhtaana, kun Boston kapusi 4-6-tappioasemista 6-6:een.
Tampa Bay päätti Floridan maalivahdin Roberto Luongon nollapelien sarjan 2-1-voitolla. Floridan ainokaisen teki Joe Nieuwendyk ylivoimalla Jozef Stumpelin ja Olli Jokisen esityöstä. Nashvillessä Anaheimin ex-tähti Paul Kariya takasi isäntäjoukkueelle 3-2-voiton Anaheimista rangaistuslaukauskilpailussa. Tasaisessa ottelussa mentiin jatkoajalle, kun Petr Sykora tasoitti 2-2:een kolmannen erän puolivälissä Sandis Ozolinshin ja Teemu Selänteen pohjatyöstä.
Ottawa katkasi Buffalon alkukauden voittoputken 5-0-voitolla. Atlanta taas otti toisen suurinumeroisen voiton Washingtonista. Nyt Washington kaatui Atlantassa maalein 8-1. Atlantan Peter Bondra kokosi entistä joukkuettaan vastaan tehot 2+1.
New Jerseyssä Brian Rafalskin jatkoaikamaali toi isäntäjoukkueelle 3-2-voiton New York Rangersista. Wayne Gretzky otti valmentajana ensimmäisen NHL-voiton, kun Phoenix kukisti Minnesotan 2-1.