Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhaan kylkeen nousseessa uudisrakennuksessa on meneillään melkoinen järjestelyurakka. Kasvimuseon väki lopettelee uusissa tiloissaan maastokautta, ja syksyn ja talven päätyönä on saada museon lähemmäs puoli miljoonaa näytettä paikoilleen ja järjestykseen.
Parivaljakosta puutarha lienee suurelle yleisölle selvästi tutumpi laitos kuin kasvimuseo, vaikka molemmat ovat 1960-luvun alussa perustettuja. "Kasvimuseo ja puutarha sopivat yhteen erittäin hyvin", kehuu kasvitieteellisen puutarhan johtaja Kari Laine.
"Museoissa pitää olla hyvin edustavat kokoelmat", selittää kasvimuseon yli-intendentti Risto Virtanen näytemäärän suuruutta ja mainitsee Helsingin luonnontieteellisestä keskusmuseosta löytyvän "lähes kymmenen kertaa isommat kokoelmat".
Kattavat kokoelmat tarjoavat erityisesti taksonomiselle tutkimukselle hyvät puitteet. Virtanen muistuttaa saman asian koskevan myös eläinmuseoita. Oulun yliopiston eläinmuseoon näytteitä on kertynyt pari miljoonaa. Eläinmuseo on yleisesti tunnettu näyttelystään, vaikka pääluvultaan suurin osa eläimistä on siis yleisöltä piilossa.
Oulun kasvimuseon kokoelmat ovat Helsinkiin verrattuna pienet, mutta ne kiinnostavat tutkijoita. Oulun kokoelmien painotus on pohjoisissa lajeissa ja näytteistä suuri osa on ulkomailta, lähinnä pohjoiskalotin alueelta. Kasvien lisäksi kasvimuseoon talletetaan myös sieninäytteet.
Tutkijat pyytävät oululaisnäytteitä usein lainaksi. Virtasen mukaan näytteiden lähettäminen tulee halvemmaksi ja helpommaksi kuin tutkijoiden matkustaminen. Tämä pätee erityisesti arktisten alueiden ja vaikkapa Venäjän näytteisiin.
Näytteitä on kertynyt muun muassa henkilöstön materiaalinkeruu- ja tutkimusmatkojen yhteydessä, opiskelijoiden keräämänä ja lahjoituksina. Virtanen muistuttaa kokoelmien siemenen olleen Oulun luonnonystävien yhdistyksen kokoelmissa.
Yhteiskunnallinen vaikuttaja
Kasvimuseo palvelee paitsi tutkimusta myös opetusta. Yliopistolakiin on tulossa yliopiston uudeksi tehtäväksi yliopistojen vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa ja tutkimustulosten vaikuttavuus.
Laineen mukaan puutarhan ja kasvimuseon yhteiskunnallinen vaikuttavuus toteutuu monella tavoin. Kaavoitus, uhanalaisten lajien selvitykset ja yleisöpalvelu ovat jo nyt museoiden arkea.
Monet uhanalaisselvitysten velvoitteet tulevat kansainvälisistä sopimuksista. Tavallisia luonnontarkkailijoita taas kiinnostavat lajit ja "Mikä tämä on?" -kysymykset ovat museolaisille tavallisia.
"Kasvien levinneisyyteen ja esiintymiseen liittyvä tiedon kysyntä on suurta", Virtanen mainitsee. Esimerkiksi Oulun Hietasaaren asuntomessualueen kasvillisuuskartoituksista ja kasvilajien siirroista vastasivat puutarha ja kasvimuseo.
Yksiköiden merkitystä Laine havainnollistaa kehottamalla ajattelemaan, kuka nämä kaikki asiat hoitaisi, jos museoita ja puutarhoja ei olisi. "Esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksella ei ole tähän resursseja eikä kaikilta osin osaamistakaan", Laine toteaa.
Yleisen lajitietouden tyydyttämisen lisäksi museoista löytyy vastauksia moniin suppeampiin mutta tärkeisiin lajinmäärityskysymyksiin.
Löytötiedot
talteen
Laine mainitsee yliopistojen rahoitusten romahtaneen kymmenessä vuodessa, ja tämä näkyy myös museolla ja puutarhalla. Tänä vuonna alkanut monimuotoisuuden tutkimusohjelma tuo onneksi lisärahaa taksonomian ja systematiikan tutkimukseen.
Suomessa on yhdeksän yliopistollista luonnontieteellistä museota ja seitsemän muuta museota, joissa säilytetään eläin- ja kasvitieteellisiä tutkimuskokoelmia. Lisäksi monilla harrastajilla on yksityiskokoelmia, joiden tieteellinen arvo voi olla huomattava.
Museo 2000 -toimikunnan raportin mukaan luonnontieteellisten museoidemme kokoelmissa on 19 miljoonaa näytettä ja 18 miljoonaa havaintoa.
"Löytöpaikatkin on museonäytteessä dokumentoitu", Virtanen ja Laine muistuttavat. Eliöiden maantieteellisen levinneisyyden tutkimiseen nämä tiedot ovat yhtä tärkeitä kuin näyte itse.