Ydinvoimaa on Suomessakin vastustettu jo paljon ennen kuin Pyhäjoelle rakennettavasta ydinvoimamyllystä saati sitten Fennovoimasta edes tiedettiin mitään. Nyt näyttää siltä, että venäläisen Rosatomin valinta ydinvoimalaitoksen toimittajaksi on kasvattanut ydinvoimavastaisuutta.
Alusta lähtien Pyhäjoen hanketta voimakkaasti kaikilla foorumeilla vastustanut Pro Hanhikivi -liike on saanut lisää vettä myllyynsä ja uusia kannattajia asiallensa. Vaikka liikkeellä on taustalla myös vihreiden ja vasemmistolaisten voimakas tuki, välillä näyttää siltä, että vastustaminen on käytännössä enemmän tuuleen huutamista.
Jatkuva arvostelu ja virheiden etsiminen voi pitkässä juoksussa koitua tappioksi hieman samalla tavalla kuin oppositiossa kävi perussuomalaisille. Kun todellisia vaihtoehtoja ei ole mistä esittää, päällimmäiseksi asiaksi jää pelkkää yhden asian vastustaminen. Syy ei luonnollisesti ole liikkeen ja sen taustavoimien. Kysymys on siitä, miltä asiat ulkopuoliselta näyttävät.
Toisaalta on toki myös muistettava, että Pro Hanhikiven toiminta pitää varmasti sekä Fennovoiman että toivottavasti myös Rosatomin väen varpaillaan. Asiat eivät voi millään tavalla ainakaan huomaamatta mennä läpi läpihuutojuttuna. Kaikki asiat on entistä huolellisemmin myös perusteltava.
Pitää muistaa myös se, että vesirakentamista vastustetaan huomattavasti laajemmin kuin ydinvoimaa. Uusia vesivoimalaitoksia tuskin Suomeen rakennetaan. Pohjois-Suomessa on koskiin rakennettu vesivoimaa jo niin paljon, että uudelle vesivoimalle tuskin löytyy riittävästi kannatusta.
Toki vanhoja laitoksia voidaan parantaa ja modernisoida, mutta vanhat pelot säännöstelyn haitoista eivät kovin herkästi ihmisten mielistä unohdu. Jos koskisodat ovat nuoremmilta sukupolvilta jääneet jo unholaan, epäluulo vesivoimaa kohtaan kytee vielä ihmisten mielissä tavalla tai toisella.
Syynä ovat Pohjois-Suomessa jo pitkään vireillä olleet allashankkeet, jotka kielteisistä päätöksistä huolimatta väistämättä aina silloin tällöin nousevat ajankohtaiseen keskusteluun. Ihmiset niin Lapissa kuin Koillismaalla ovat jo väsyneitä kerta toisensa jälkeen aloittamaan alusta samat keskustelut, joissa perusteet eivät vuosien varrella ole mihinkään muuttuneet.
Jos vesivoiman lisääminen on uinut tiukasti vastavirtaan, myötätuulessa ei tunnu olevan tuulivoimakaan. Raahen seudulla ihmiset ovat nousseet vastustamaan uusia tuulipuistohankkeita, ja Nivalassa valtapuoluekin näyttää kirkkaasti punaista valoa tuulivoimalle. Usein hankkeiden toteutuminen edellyttää, että ne viedään riittävän kauaksi asutuksesta.
On toki toisenlaisiakin esimerkkejä Oulun seudulta. Iissä liputetaan vahvasti tuulivoiman puolesta. Uusia, tosin pieniä, tuulipuistoja ollaan nostamassa myös peltomaisemien kupeeseen Tyrnävällä ja Limingassa. Tuulivoima tuntuu mielipidekirjoituksissakin jakavan ihmisten ajatuksia kuitenkin yhä enemmän puolesta ja vastaan ja huomattavasti paljon voimakkaammin kuin aikaisemmin.
Bioenergian kehittämisen takana tuntuvat olevan lähes kaikki puolueeseen, sukupuoleen tai siviilisäätyyn katsomatta. Se nähdään ihan oikein tulevaisuuden mahdollisuutena ja erityisesti myös vientimahdollisuutena. Ja turpeen hyödyntäminenkin tuntuu rämpivän suossa.
Energiansäästäminen puolestaan tuntuu nykytekniikkaan yhä voimakkaammin sitoutuneista ihmisistä kaukaiselta, jopa pelottavalta.
Kotitalouksissa ei tulla nykyään toimeen ilman sähköä. Sen ovat osoittaneet sähköjä pidemmäksi aikaa katkoneet myrskyt ja luonnonilmiöt. Monien mielestä riittää ihan hyvin se, että virtaa laitteisiin ja akkuihin saa edelleen töpselistä.
Kolumni