Kosovossa ja Serbiassa kävivät tunteet torstaina, verisen illan ja yön jälkeen, kuumina. Yli 20 ihmistä oli kuollut ja suuri joukko loukkaantunut etnisissä yhteenotoissa, kun Kosovossa kytevät epäluulo, pelko, viha ja kostonhalu pääsivät nousemaan pintaan. Eivätkä ehkä sattumalta.
Mieltä oli osoitettu Belgradia myöten, jossa rettelöitsijät kävivät moskeijan kimppuun. Kaikki Serbian hallituksen edustajat ja muut järkiperäiset tahot olivat tietenkin korostaneet, että tilanne on yritettävä diplomaattisesti rauhoittaa.
Myös serbipääministeri Vojislav Kostunica kävi julkisuudessa ja viittasi ohimennen jälleen kantoni-ajatukseen eli siihen, että Kosovo jaettaisiin turvallisuussyistä albaanien ja serbien "luonnollisten" asumisalueiden kesken, mutta ilman Kosovon itsenäisyyshaaveiden päästämistä lentoon.
Serbitulkinnan mukaan Kosovon väkivaltaisuuksien takana oli tietenkin viime kädessä se, että albaanit vyöryttivät tietoisen provokatorisesti syyn kolmen albaanilapsen hukkumisesta serbien niskoille. Levottomuuksia nostatettiin nopeasti monella paikkakunnalla.
Juuri jostain tällaisesta olivat turvallisuusvajetta valittaneet serbit yrittäneet pitkään varoittaa "kansainvälistä yhteisöä", mutta se oli heidän mielestään vain toistellut uskoaan tilanteen paranemiseen.
Serbien yleisen käsityksen mukaan Harri Holkerin johtama Kosovon väliaikaishallinto sekä Kfor-rauhanturvajoukko ovat kärsineet joka tapauksessa pahan tappion. (Myös alun myönteinen suhtautuminen Holkeriin itseensä on muuttunut.)
Tilanne on vakavin sodan jälkeen. Siitä todistaa, että Nato ryhtyi viemään maakuntaan rauhanturvavahvistuksia. Paikan päällä olevia Nato-johtoisia Kfor-joukkoja on vähitellen supistettu, mutta samalla on pidetty yllä reservejä.
Kforin pahimmissa skenaarioissa oli pidetty mahdollisena sitäkin, että pieni alku voisi levitä suureksi selkkaukseksi.
Lieneekin syytä olla tyytyväinen, ellei konflikti ole laajentunut myös niille Etelä-Serbian alueille, joilla asuu suuri albaaniväestö sekä paljon Kosovon serbievakkoja.
Suuri kysymys kuuluu, onko haave Kosovon aidosti monietnisestä yhteiskunnasta jo utopiaa. Joko virallisesta optimismista olisi syytä tinkiä?
Selvää on, että Holkerin käynnistämä, hapuileva dialogi Pristinan ja Belgradin välillä on kärsinyt takaiskun. Mutta yhtä varmaa on, että albaanien ja serbien äärimmäisyysainekset eivät voi hiljaa katsella sivusta, kun tuo dialogi ja ennen muuta arkinen rinnakkainelo ja turvallisuus ottavat pieniä edistysaskeleita. Niitäkin on otettu, eikä se ole kaikkien mieleen.
Kyse lieneekin kummankin etnisen ryhmän ääriainesten "yhteisestä" vastaiskusta. Nuo voimat ovat kenties hupenemassa, kenties eivät, mutta ne tarvitsevat toisiaan.
Albaanipuolella harva kiistää, etteikö haaveilisi itsenäisyydestä. Erot tulevat strategiassa ja taktiikassa.
Serbeille taas Kosovo on ilman muuta omaa aluetta, mutta he ovat muuten keskenään pahasti eripuraisia. ("Missä kaksi serbiä kohtaa, siellä on kolme puoluetta.")
Sitten on niitä, jotka haluaisivat elää tässä ja nyt rauhassa ja turvassa. Monet haluaisivat myös edelleen palata kotiin. Kfor-joukkojen lieneekin syytä ruveta uudelleen huolehtimaan heidän turvallisuudestaan muun muassa saatto-operaatioilla.