Aina silloin tällöin kansainvälinen media paljastaa, että joku huomattava julkisuuden henkilö olikin natsi. Ruotsissa kohuttiin muutama vuosi sitten kuningatar Silvian isästä, joka oli Saksan surullisen kuuluisan NSDAP:n jäsen.
Tukholmalainen Arbetaren-lehti kaivoi esiin saksalaisia arkistolähteitä, jotka paljastivat, että Walther Sommerlath kuului kuin kuuluikin natsipuolueeseen. Vuonna 1960 kuollut Sommerlath kielsi koskaan olleensa jäsen.
Kenties eniten on kohistu YK:n entisen pääsihteerin Kurt Waldheimin menneisyydestä. Pääsihteerikautensa jälkeen 1986 itävaltalaista Waldheimia syytettiin natsikytköksistä. Hän oli natsien SA-järjestön upseeri ennen sotaa. Hän väitti opiskelleensa lakia sodan aikana, mutta olikin palvelllut Wehrmachtin yliluutnanttina Balkanilla.
Suomalaiset tiesivät Waldheimin menneisyydestä, kun menossa oli kiihkeä kamppailu YK:n pääsihteerin paikasta 1970-luvun alussa. Suomi yritti pääsihteeriksi omaa ehdokastaan Max Jakobsonia, mutta epäonnistui. Jos suomalaiset olisivat kertoneet tietonsa julkisuudessa, Waldheim ei luultavasti olisi koskaan edennyt maailmanjärjestön pääsihteeriksi.
Waldheim valittiin natsitaustastaan huolimatta Itävallan presidentiksi 1986. Esimerkiksi Yhdysvallat kieltäytyi antamasta hänelle viisumia.
Kapellimestari Herbert von Karajanin natsitausta on jo kauan ollut yleisessä tiedossa. Taiteilijat retkahtivat tunnetusti natsien pauloihin. Muun muassa juhlittu sopraano Elisabeth Schwarzkopf liittyi puolueeseen, mutta onnistui sodan jälkeen pitkään peittelemään menneisyyttään.
Myös lukuisat yritykset Saksassa olivat natsien pauloissa, rahan takia. Mediajätti Bertelsmann tunnusti 2002, että se oli pitkään valehdellut rikollisesta natsimenneisyydestään. Yhtiö oli käyttänyt juutalaisia orjatyövoimanaan. Bertelsmann julkaisi myös juutalaisvastaisia lehtiä ja kirjoja natsien vallan aikana.
Mediayhtiö suuntasi kirjojaan myös nuorisolle. Se julkaisi muun muassa teoksen Joulukirja Hitler-nuorisolle. Bertelsmannia tutkinut komitea ilmoitti, että yhtiön väite, että se oli vain natsien uhri, oli valhe.
Myös toinen saksalainen suuryritys on viime aikoina ollut otsikoissa. Saksan toiseksi suurin pankki, Dresdner Bank oli SS-järjestön kotipankki ja se osallistui Auschwitzin polttouunien rakentamiseen. Näin kertoi Berliner Zeitung -lehti helmikuussa.
Pankki päätyi omissa tutkimuksissaan tunnustamaan tosiasiat vasta äskettäin. Historioitsijat sen sijaan ovat tienneet pankin menneisyydestä jo kauan. Tunnustus tuskin ilahdutti juutalaisjärjestöjä, sillä ilmeinen tosiasia kerrottiin 60 vuotta liian myöhään.
Oma surullinen lukunsa ovat Itä-Saksan turvallisuuspalvelun Stasin värväämät urkkijat. Stasin arkistoista monet itäsaksalaiset etsivät ja löysivät järkyttäviä uutisia. Oma aviopuoliso oli raportoinut rakkaastaan turvallisuuspalvelulle.
Moni julkisuuden henkilö sai syytökset Stasin palvelemisesta. Kuuluisaa länsisaksalaista lehtimiestä Günter Wallraffia syytettiin muutama vuosi sitten Stasin urkkijaksi. Arkistopaperien väitetään paljastaneen Wallraffin olleen informantti Wagner. Wallraff kielsi kaikki syytökset.
Itäsaksalaisten tiedustelu oli tehokasta. Se onnistui ujuttamaan Länsi-Saksan liittokanslerin Willy Brandtin lähipiiriin oman miehensä Günter Guillaumen.
Guillaume osoittautui 1974 toiseksi mieheksi kuin oli, ja Willy Brandt joutui eroamaan syntyneen kohun vuoksi.