Oulussa avattiin hiljattain uusi Scandic-hotelli. Avajaisjuhliin osallistui myös hotelliketjun erikoisuus: kiertävä testiryhmä Magnus Berglund ja opaskoira Ada.
Berglund ja Ada pestattiin Scandicille töihin vajaa neljä vuotta sitten. Kaksikon tehtävä on kokeilla, sopivatko hotellit myös vammaisten käyttöön. Jo melko pian Berglund havaitsi, että samankin ketjun eri hotellien välillä on paljon eroja. Niin paljon, että erityinen 93 kohdan esteettömyysohjelma katsottiin tarpeelliseksi.
Berglundin ja Adan kaltaisen testiryhmän käyttö ei olisi pahitteeksi muuallakaan: kaupoissa, pankeissa, kouluissa, ihan missä vaan. Apuvälineitä tarvitsevien lisäksi terveetkin hyötyisivät parannuksista, sen tietävät kaikki, jotka ovat joskus pyörähtäneet yleisillä paikoilla vaikkapa lastenvaunujen kanssa. Myös siivous ja tavaroiden kuljettaminen on helpompaa, kun esteitä ei ole.
Rahaakin säästyisi. Esteettömät tilat ovat toimivia ja hommat niissä hoituvat: asiointi esimerkiksi kaupoissa ja liikenneasemilla nopeutuu. Tapaturmiakin sattuu vähemmän.
Vaikka esteettömyydestä paljon puhutaan, on se kuitenkin vielä kaikkea muuta kuin arkipäivää. Edes uusissa taloissa asiaa ei välttämättä ole otettu huomioon, se nähtiin yllättäen parin vuoden takaisilla Oulun asuntomessuilla. Vain muutamaan näyttelyasuntoon pääsi pyörätuolilla: parvekkeille ja terasseille oli portaita, oviaukot olivat liian kapeita, käytäviä oli liikaa, kylpyhuoneet ahtaita ja kalusteet liian korkealla.
Asuntoja kiertänyt vammaisen lapsen perhe totesi, että näinhän se menee todellisuudessa muutenkin.
Jokunen vuosi sitten Oulussa kokeiltiin asukastestiryhmää kerrostalon suunnittelussa. Pääpaino ei ollut millään tavoin esteellisyysasioissa, pikemminkin haluttiin apua rakentajan arvuutteluun siitä, mitä ostajat todella toivovat: minkä kokoisia huoneistoja, keittiöitä, makuuhuoneita, suositaanko vaatehuoneita vai komeroita ja paljonko ollaan valmiit maksamaan tietynlaisista keittiökalusteista tai varusteista.
Kokemus oli hyvä, mutta ei niin hyvä, että sitä olisi jatkettu. Mitään mullistavaa uutta ei tullut. Sen sijaan paremmin onnistui Caritas-kodin viimeiseen vaiheeseen liittynyt "työpajapäivä", jolloin yleisöllä oli mahdollisuus tulla suunnittelijan kanssa keskustelemaan ja esittämään ideoita. Paikalla kävi useita kymmeniä ihmisiä. Toiveita esitettiin muun muassa pyörätuolinpesupaikoista ja parvekkeista. Suunnittelija koki tilaisuuden monella lailla hyödylliseksi, mutta arveli sen johtuvan siitä, että se oli selvästi kohdistettu tiettyyn erityisryhmään.
Usein muutosten ei tarvitse edes olla kovin suuria ja kalliita, kun ne tehdään jo rakentamisvaiheessa. Eikä kohtuuttomalta tunnu sekään toive, että kerrostaloihin järkiään varattaisiin yksi sellainen asunto, jossa ajateltaisiin pyörätuolia käyttäviä. Tervekin voisi siinä asua tottakai, mutta se mahdollistaisi itsenäisen asumisen myös heille, jotka huonosti toimivassa ympäristössä ovat täysin toisten avun armoilla.
***
Hiljaisuus on maailmalla arvossaan. Meillä "pörinän" puute keskusten ulkopuolella tulkitaan vain alasajon merkiksi, vaikka kaupunkitutkijan mielestä verkostomaiset maisemakaupungit voisivat toimia täälläkin.