Esiintymisjännitys on monille tuttua jo kouluajoilta. Esitelmän pito sai perhoset lepattamaan vatsassa, sydämen pomppimaan ja kädet hikoilemaan.
"Jännittäminen kuuluu luonnollisena osana ihmisenä olemiseen. Noin 70 prosenttia suomalaisista on jännittänyt joskus esiintymistä, puheen pitämistä, työpaikkahaastattelua ja ryhmätyöskentelyä. Paljon harvinaisempia ovat ne, jotka eivät jännitä esiintymistä lainkaan", toteaa psykologi Minna Martin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöstä.
Tämän päivän nuoria luonnehditaan rohkeiksi, esiintymiskykyisiksi ja itsevarmoiksi. Nuoret eivät kuitenkaan ole jännittämisen suhteen yhtään paremmassa asemassa kuin vanhempansa, vaikka niin usein kuvitellaankin.
"Korkeakouluopiskelijoista 30 prosenttia jännittää esiintymistilanteita. Heistä noin 10 prosentille jännittäminen aiheuttaa niin paljon haittaa, että se häiritsee jopa opintojen etenemistä."
Pahimmassa tapauksessa opiskelija karttaa kaikkia kursseja, ryhmätöitä ja opintoja, joissa pitää esiintyä.
"Esiintymisjännittäjille tarkoitetulla puheviestinnän kurssillani oli kerran opiskelija, jonka opinnot olivat olleet yhdeksän vuotta suoritettuina lukuun ottamatta puheviestinnän kurssia. Esiintymispelon takia hän ei ollut osallistunut kurssille ja valmistuminen oli jäänyt siitä kiinni", kertoo Minna Martin.
Esiintymistilanteita pitäisi harjoitella jo peruskoulussa. Silloin niihin ei sisälly ylimääräistä mystiikkaa myöhemminkään.
"Lapselle tai nuorelle pitää antaa rohkaisevaa palautetta eikä todeta, että esitys oli muuten oikein hyvä, mutta jännittäminen näkyi liikaa.
Jännittäminen on normaali osa esiintymistilannetta, eikä siitä tarvitsekaan kokonaan vapautua. Ei jännittämisessä ole mitään dramaattista tai epänormaalia, päinvastoin. Jännittyneelle nuorelle pitää antaa ennen kaikkea rohkaisevaa palautetta ja kiitosta siitä, että hän uskaltaa esiintyä, vaikka tilanne jännittää", muistuttaa Minna Martin.
Hän toivoo, että jo peruskoulussa esiintymisjännitykseen aletaan kiinnittää huomiota opetuksessa. Esiintymistilanteita on peruskoulussa aivan liian vähän.
Usein esiintymistä jännittävät ovat itseään kohtaan hyvin vaativia, suorastaan armottomia. He pyrkivät täydellisyyteen eivätkä hyväksy itseltään mokia tai epäonnistumista. "Valitettavasti myös meidän kulttuurissamme vallitsee samanlainen täydellisyyden vaatimus. Epäonnistumisia ollaan helposti kritisoimassa, vaikka rimaa pitäisi laskea ja suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä lisätä."
Minna Martin peräänkuuluttaa armollisuutta ja empatiaa. Hänen mielestään on tärkeää kasvaa hyväksi ja suvaitsevaiseksi yleisön jäseneksi.
"Esitystilanne on aina myös vuorovaikutusta. Onnistuminen ei ole vain esiintyjän vastuulla. Pienillä eleillä ja nyökkäyksillä kuulijat voivat antaa myönteistä palautetta. Hyväksyvä suhtautuminen kannustaa ja rohkaisee."
Martinin mukaan sopiva annos jännittämistä tai vireytymistä ennen esiintymistä on usein vain hyväksi esitykselle. "Siitä saa energiaa. Jos luennoitsija ei ole yhtään vireytynyt esitykseensä, se heijastuu kuulijoihin." Yleisökin harhautuu ajatuksissaan omille teilleen ja ryhtyy suunnittelemaan ajankulukseen vaikka päivän ostoslistaa.
Jännittäminen liitetään usein ujouteen. Ujous on synnynnäinen ominaisuus, osa ihmisen temperamenttia. Temperamenttipiirteet ovat suhteellisen pysyviä tapoja suhtautua uusiin tilanteisiin.
Minna Martinin mukaan ujous koetaan kulttuurissamme usein ongelmallisena suhtautumistapana. Kärsimystä aiheuttaa kuitenkin enemmän ihmisen oma tai ympäristön suhtautuminen kuin ujous sinänsä.
"Ujouden hyviä puolia ei nähdä eikä osata arvostaa. Ujo ihminen voi kuitenkin olla sosiaalisesti hyvinkin taitava, eli hän tulee hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa ja hallitsee hyvin sosiaalisia tilanteita. Hän on usein muut huomioon ottava ja empaattinen. Hän havainnoi ympäristöä hyvin tarkasti, joten hän on usein myös hyvä ihmistuntija."
Seurallinen ihminen voi taas olla itsekeskeinen. Hän ei välttämättä ole kiinnostunut toisista eikä ole empaattinen vaan pälättää kuuntelematta muita.