Kirjailija Marko Leino ei vaikuta erityisen häiriintyneeltä, päinvastoin: rentoa puhetta pulppuaa niin kirjoittamisesta kuin sen vierestä. Jokin henkinen valuvika miehessä kuitenkin täytyy piillä.
Vai onko muka normaalia, että ihminen pyörittää puolta kymmentä kirjallista hanketta samanaikaisesti rinnakkain, sisäkkäin ja päällekkäin? Kirjoittaa vaikkapa huumemaailmaan sijoittuvaa dekkaria, muokkaa sitä tv-käsikirjoitukseksi, rakentelee sivussa lastenkirjaa ja takoo kuunnelmaa.
"No eihän tuo kovin hallittua ja tervettä olekaan", Leino myöntää.
Tosin perustelu tulee saman tien: "Aiheita riittää, sillä olen suorastaan sairaalloisen kiinnostunut ihmisistä!"
Jokainen kyökkipsykologi tietää, että kaikki juontuu lapsuudesta. Niin nytkin. Marko Leino löysi suunnan elämälleen heti kun oppi kirjaimet.
Jos ohimenevä rokkihaihatus unohdetaan, ovat Leinon johtotähdet aina olleet kirjoittaminen, kirjoittaminen ja kirjoittaminen.
Kirjailijan työhön Leino kouluttautuikin pitkän kaavan mukaan, kävi eri opistot ja kurssit Jyväskylän yliopiston kirjoittajaohjelmaa ja teatterikorkeakoulun käsikirjoittajalinjaa myöten.
Alkuun leivän jatketta piti hankkia hanttihommilla, mutta kun työt saivat julkisuutta ja palkintojakin, ryhtyi Leino vuonna 1999 vapaaksi kirjailijaksi ja käsikirjoittajaksi.
Vuosien mittaan on siis ilmestynyt lastenkirjoja, runoja, dekkareita, novelleja, sanoituksia, taideproosaa, elokuva- ja tv-käsikirjoituksia, näytelmiä...
Leino ei halua rajoittua vain yhden tyylilajin tekijäksi.
"Olen laaja-alaisesti kiinnostunut asioista, joten töideni lajityyppi valikoituu aiheen kautta", Leino kertoo.
Monet Leinon työt sivuavat rikoksia, kuten hänen tuorein romaaninsa Ansa, joka sai tänä vuonna Dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon.
Ansa rakentaa todenmakuisen kuvan huumekaupasta, sen keskiössä olevasta suurrikollisuudesta ja liepeillä räpistelevistä reppanoista, joita kaiken muun pahan lisäksi lyö lama naamaan isolla kämmenellä.
"Pahuus kiinnostaa minua. Miten ihminen oikein pystyy mitä julmimpiin tekoihin?"
Ansan synty on hyvä esimerkki Leinon työtavasta. Kirjan tekeminen edellytti laajaa taustatyötä, hommaan menikin peräti neljä vuotta. Mutta ei siinä kaikki, samasta materiaalista syntyi Alamaailma-niminen tv-sarja, jonka Vertigo tuotti ja Minna Virtanen ohjasi Ylelle.
Alamaailma ei kuitenkaan ole Ansan tv-sovitus, vaikka siinä on samoja henkilöitä.
"Olen muuttanut tv-sarjaan näkökulmaa, jolloin tarinakin muuttuu. Kirja ja sarja ovat saman aiheen eri muunnelmia", Leino sanoo.
Vastaavan käsittelyn saa syksyllä ilmestyvä rakennusteollisuuden koukeroita käsittelevä Kotirauha-romaani. Kirjan rinnalla on syntynyt käsikirjoitus, jonka pohjalta Aleksi Mäkelä ohjaa parhaillaan elokuvaa.
Leino naputtaa erilaisia tekstejä 1 200-1 500 liuskan vuositahdilla. Hän sanoo kirjoittavansa kahden viikon jaksoissa.
"Esimerkiksi dekkaria kirjoittaessani menen täysin tekstiin sisään, en näe enkä kuule mitä ympärillä tapahtuu. Kun tätä jatkuu kaksi viikkoa putkeen, on hyvä repäistä itsensä siitä irti, tehdä vähän aikaa jotain ihan muuta, vaikkapa lastenkirjaa, ja palata taas tuulettumisen jälkeen huumekaupan pariin."
Ja nytpä taitaa vihdoin se valuvikakin löytyä. Leino sanoo rakastavansa koko kirjoittamiseen liittyvää prosessia taustatutkimuksineen kaikkineen, mutta kun työ on valmis, alkaa kirjailijaa hirvittää.
"En lue vanhoja tekstejäni enkä juuri katso niistä tehtyjä elokuvia. En ole vielä koskaan
ollut oikein tyytyväinen oman työni lopputulokseen", Leino sanoo.
"En esimerkiksi uskalla käydä käsikirjoittamieni elokuvien ensi-illoissa. Saatan mennä myöhemmin johonkin hiljaiseen päivänäytökseen ja silloinkin vaimon kanssa, että on joku jota puristaa kädestä."