Tammikuun lopussa sata vuotta sitten Suomessa alkoi verinen vaihe, jonka nimeksi on yleistynyt sisällissota.
Sodan taustalla oli useita syitä. Siksi muillekin nimityksille voi löytää perusteita.
Itsenäisyyden juhlavuoden jälkeen keskusteluun on jo noussut se, mitä Suomessa tapahtui sata vuotta sitten kun vuosiluvuksi vaihtui 1918.
Historiaa nykyhetkestä taaksepäin katsottaessa kevään 1918 tapahtumat jäävät usein ”viime sotien” eli talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan katveeseen. Sadan vuoden päähän katsomista nyt voi kuitenkin perustella muullakin kuin tasavuosien täyttymisellä.
On merkityksellistä ymmärtää, mihin kansakunnan jakaantuminen ja myötäelämiskyvyn puute voivat äärimmillään johtaa.
Vuotta 1918 arvioitaessa on syytä myös muistaa, että Suomen tapahtumiin vaikutettiin myös maan rajojen ulkopuolelta, ennen kaikkea Venäjältä, mutta myös Saksasta.
Pitkälle akateeminen, mutta edelleen voimakkaitakin tunteita herättävä asia on kysymys vajaat neljä kuukautta jatkuneiden veristen tapahtumien nimestä. Kun on oltu eri mieltä siitä, mistä sodassa oli kysymys, tapahtumakin on saanut erilaisia nimiä.
Lista vaihtoehdoista on pitkä: vapaussota, kansalaissota, kapina, punakapina, torpparikapina, luokkasota, veljessota, vuoden 1918 sota, vapaustaistelu, sisällissota, ehkä muitakin. Nimenomaan sisällissota on yleistynyt tapahtuman neutraalina nimityksenä.
Silti perusteita voi esittää myös muiden nimien käytölle.
Nimitys vapaussota on saanut Suomessa oikeistolais-isänmaallisen leiman. Tosiasia silti on, että Leninin johtama Venäjä osallistui Suomen sisällissotaan niin omilla joukoillaan kuin varustamalla sodan toista osapuolta eli punaisia erityisesti alkukeväästä 1918. Moni tarttui aseeseen vapauttaakseen Suomen venäläisistä.
Kiinnostavaa on, että nimitystä ”vapaustaistelu” käyttivät myös punaiset. Sorretulla työväellä ja torppareilla oli tavoitteensa vapautua alistetusta asemastaan vaikka ase kädessä.
Merkittävää samalla on, että työväki ei ollut yksituumaisesti punakaartien riveissä. Myös valkoisten joukossa oli runsaasti työväentaustaisia sotilaita.
Sanaa ”kapina” käyttivät sekä punaiset että valkoiset. Punaiset kaartit kiistatta nousivat kaatamaan maan laillista valtaa. Äärimmäistä kantaa ottamattomuutta sodan syihin tai syyllisiin taas tavoittelee nimitys ”vuoden 1918 sota”.
”Sisällissota” on terminä riittävän tarkka ja neutraali. Nimitys rinnastaa kevään 1918 tapahtumat Suomessa monen muun maan sisäisiin aseellisiin taisteluihin, joita niitäkin kutsutaan sisällissodiksi.
Sota jätti jälkeensä noin 37 000 kuollutta terroriteoissa, taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä. Sodan haavojen paraneminen kesti pitkään, eikä sen välitöntä tilintekoa voi kehua onnistuneeksi.
Harvoin niin on sisällissotien kohdalla koskaan. Sovinnon halun sijasta ilmassa leijuu rankaisun ja koston henki.
Toivottavasti sadan vuoden takaista sotaa voidaan nyt käydä haavoja avaamatta läpi. Kaikki oleellinen tieto sodasta lienee olemassa. Jos voidaan käydä, historiasta on jotain opittu.